– Nyt on yhdessä yritysten kanssa varmistettava, että kohentunut kustannuskilpailukyky parantaa suomalaisten työllistymistä. Siksi on tärkeää, että isot uudet investoinnit kuten Äänekosken tapaiset projektit rakennetaan suomalaisella työvoimalla ja alihankintoja myöten hankinnat tehdään pääsääntöisesti suomalaisilta alan yrityksiltä, vetosi puheenjohtaja Timo Soini puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina.
– Tulevan hallituksen puolueiden puheenjohtajat totesivat yhteisesti tulevan hallituksen värin olevan sinivalkoinen. Se tulee näkymään myös hallituksen linjauksissa. Nyt on yritysten vuoro omalta osaltaan pitää sinivalkoisen politiikan värit kirkkaana. Suurissakaan rakentamishankkeissa ei pidä hakea lyhytnäköisiä voittoja vaan tarkasteltava koko maan kannalta olevaa kokonaishyötyä, Soini totesi.
Soini sanoi, että mitä useampi suomalainen työllistetään jo Äänekosken tehtaan rakentamisvaiheessa, sitä suurempi on yhteiskunnan kokonaisetu.
– Näin varmistetaan investointi- ja veroeurojen helpottavan valtiontalouden tasapainottamista.
Soini näki jotain hyvää tulleen EU:stakin, kun EU-tuomioistuin päätti, että Suomen palkkamääräykset koskevat myös lähetettyjä työntekijöitä ja suomalaisilla ammattiliitoilla on kanneoikeus suhteessa ulkomaisiin yrityksiin.
– Nyt yhdessä tiiviillä yhteistyöllä tulevan hallituksen ja ay- liikkeen kanssa voidaan merkittävästi torjua harmaata taloutta ja varmistaa suomalaisten yritysten yhdenvertainen kilpailuasema suhteessa ulkomaisiin yrityksiin, Soini korosti.