Työmatkapyöräily voi vähentää sairauksia ja pidentää elinikää

Työmatkansa säännöllisesti pyöräilevät välttyvät sydän- ja verisuonitaudeilta ja syövältä muita todennäköisemmin ja myös menehtyvät niihin harvemmin kuin samanikäiset, jotka kulkevat töihin autolla tai julkisilla.

  • LKS 20170319 Pyöräilijöitä keväisessä Helsingin keskustassa 19. maaliskuuta 2017. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

    Myös työmatkakävely on terveellistä, mutta vaikutukset eivät ole yhtä suuria.

    ()

Myös työmatkakävely on terveellistä, mutta vaikutukset eivät ole yhtä suuria, tuore tutkimus osoittaa. Havainnot perustuvat yli 260 000 keskimäärin 63-vuotiaan viisivuotiseen seurantaan.

Työmatkansa pyöräilevät sairastuivat sydän- ja verisuonitauteihin tai syöpään 40–50 prosenttia epätodennäköisemmin kuin autolla tai julkisilla kulkuvälineillä työmatkansa kulkevat. Myös riski menehtyä kyseisiin sairauksiin tai muihin syihin oli heillä pienempi seurannan aikana.

Kävellen töihin kulkevien riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin oli noin 30 prosenttia pienempi ja riski menehtyä niihin 35 prosenttia pienempi kuin fyysisesti passiivisesti työmatkansa kulkevien.

Työmatkaliikunnan hyödyt näkyivät senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin osallistujien ikä, sukupuoli, etninen tausta, tupakointi, vapaa-ajalla ja työssä tapahtuva liikunta, fyysinen passiivisuus, ruokavalio, painoindeksi ja mahdolliset sairaudet.

Tutkimus ei osoita, mistä vaikutukset tarkalleen johtuvat, mutta hyvin todennäköisesti ne kuvastavat liikunnan monipuolisia terveyshyötyjä. Lähes kaikki työmatkapyöräilijät ylittivät viikoittaiset liikuntasuositukset, kun muista tutkituista siihen ylsi vain joka toinen.

Tutkijat pitävät tuloksiaan uskottavina, ja jos ne varmistuvat lisätutkimuksissa, varsinkin työmatkapyöräilyn edistäminen voisi tuottaa mittavia kansanterveydellisiä hyötyjä.

Tutkimus julkaistiin British Medical Journalissa ja siitä kertoi Uutispalvelu Duodecim.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.