Verkkouutiset

Ilkka Suominen: Näistä syistä Anne Bernerin liikenneselvitys törmäsi seinään

Ministerin mielestä yritysten lainalaisuudet eivät voi olla suoraan sovellettavissa poliittiseen päätöksentekoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kunniapuheenjohtaja ministeri Ilkka Suominen kirjoittaa Nykypäivän kolumnissaan liikenneverkkoselvityksestä, jonka suhteen hän kehotti hallitusta tulemaan järkiinsä jo vuodenvaihteessa. Hän korostaa kirjoittavansa henkilökohtaisen mielipiteensä.

Ministeri Ilkka Suominen vetää yhteen havaintoja selvityksen heikkouksista. Hänen mukaansa ”ei ollut yllätys, että ministeri Anne Bernerin selvitys liikenneverkosta törmäsi poliittiseen seinään”.

– Infra eli väylät ovat kansallisomaisuutta ja investoinneista päättäminen poliittista. Poliitikot – eduskunta ja hallitus – eivät voi vastuutaan sysätä millekään yhtiölle. Mitä lisäarvoa olisi tuonut väliin asetettu Liikenne-Solidium? Ei mitään, kuten ei nykyinenkään Solidium. Kustannuksia kyllä tulisi ja lisärasite väylästöille, Ilkka Suominen toteaa.

– Meille Etelä-Suomen asukkaille saattaisi hyvin kelvata, että businessajattelun mukaisesti tie- ja raideinfraa tehtäisiin Pori–Jyväskylä–Lappeenranta-linjan eteläpuolelle, mutta mitä miettisivät kajaanilaiset ja Kemijärven asukkaat. Olen sitä mieltä, että hoidettu infra on myös harvemmin asutussa Suomessa paras tapa yrittää pitää maa kauttaaltaan asuttuna.

Liikenneministeri on Suomisen mukaan laittanut saariston lauttaliikenteen maksulliseksi myös saariston vakituisille asukkaille.

– Se on sama kuin me helsinkiläiset joutuisimme maksamaan Mannerheimintien käytöstä. Päätös joudutaan tietysti perumaan, mutta se osoittaa liikenneministerin ajattelutapaa.

Ilkka Suomisen mukaan vesiväylästö on eräs keskustelun ulkopuolelle jäänyt kysymys.

– Kun tuottoajattelu tulee tässäkin määrääväksi, niin auki pidettävien satamien määrä pudonnee puoleen. Joku voi ajatella että hyvä näin, mutta mitä ajattelevat pudokaskaupunkien johtajat satamiensa surkastumisesta.

Ministeri kysyy, että jos sähköautoja halutaan suosia, eikö silloin niiden kevyempi verotus kymmeneksi vuodeksi eteenpäin olisi paikallaan.

Ilkka Suominen huomioi, että liikennekaari näytti saavan eniten vastustusta kaavaillun valvonta- ja maksatusjärjestelmän vuoksi.

– Ihmiset kokevat sen kyttäysjärjestelmäksi ja näyttävätpä oikeusoppineetkin miettivän, sopiiko se perustuslakiemme raameihin.

Suomisen mukaan se ei voi olla ihan ilmaistakaan: laskut pitää lähettää ja maksut tarkastaa, eikä se käy digiaikanakaan ilman melkoisia työvoimakustannuksia.

– Jos järjestelmään vielä sopii se, että erotetaan paljon saastuttavat autot pikkukärryistä, niin monimutkaiseksihan tuo menee.

– Tulin itsekin aikanaan takaisin politiikkaan elinkeinoelämästä eli teollisuudesta. Eivät ne lainalaisuudet, jotka hallitsevat päätöstä yrityksessä, kuitenkaan mielestäni koskaan voineet suoraan olla sovellettavissa poliittiseen päätöksentekoon. Näin kuitenkin näyttää kulkevan liikenneministerin ajatus, hän vetää yhteen.

Hallituksen lopulta ottama tuumaustauko isossa uudistuksessa oli Suomisen mukaan ”ainoa oikea ratkaisu”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)