Verkkouutiset

Timo Soini avautuu omasta yllätysvalinnastaan: ”Taistelin velvollisuuden tunnon kanssa”

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kertoo, ettei ulkoministerin salkku ollut helppo päätös.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini myöntää, ettei päätös ottaa valtiovarainministerin sijaan ulkoministerin salkku ollut hänelle henkilökohtaisesti helppo.

– Tämä oli se hankala päätös, joka kävelytti minua siellä Kauppatorin rannassa jonkun aikaa. Taistelin siinä velvollisuuden tunnon ja sen kanssa, kummassa olen parempi Suomelle, puolueelle ja myöskin sitten omasta mielestäni.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Soini kertoi päätyneensä lopulta siihen tulokseen, että olisi ulkoministerinä parempi kuin valtiovarainministerinä.

Hän torjui perussuomalaisten illalla järjestämässä tiedotustilaisuudessa pontevasti väitteet vastuun pakoilusta liittyen salkkuvalintaan.

Esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on syyttänyt Soinia vastuunpakoilusta ja katsonut hänen pesevän näin kätensä tulevista leikkauksista.

– Arhinmäki on Arhinmäki ja hyvä, että hän on entisellään, kuittasi Soini.

Soini sanoi, ettei hän ole huolissaan siitä, kuinka puolueen johtaminen käy ulkoministerin paikalta käsin. Soini viittasi tässä yhteydessä puolueensa varapuheenjohtajiin ja muihin luottohenkilöihin:

– Puolueen johtaminenhan on nimenomaan sitä, että saa muut tekemään. Sitä on se johtaminen ja organisoiminen. Ei sitä, että on suuna päänä ja tekee kaiken itse, Soini katsoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)