Verkkouutiset

Naisten osuus kasvanut, mutta rikoksista rangaistuja selvästi aiempaa vähemmän

Tilastokeskuksen mukaan alioikeudessa tuomittuja sekä rangaistusmääräyssakoin ja rikesakoin rangaistuja oli vuonna 2012 yhdeksän prosenttia vähemmän kuin vuonna 2011.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alioikeudessa tuomittuja oli vähemmän kuin koskaan 2000-luvulla. Edellisvuoteen verrattuna suurin lasku tapahtui kuitenkin sakkorangaistuksissa. Uusinta rikosseuraamusta, valvontarangaistusta, tuomittiin 166 kertaa.

Vuonna 2012 rangaistuksia määrättiin yhteensä 523 000 henkilölle. Rangaistusten yhteismäärä oli 8,6 prosenttia pienempi kuin vuonna 2011. Alioikeuksissa tuomittiin 62 000 henkilöä, mikä oli 2,1 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Sakkojen määrä laski vielä selvemmin: Vuonna 2012 rangaistusmääräyksellä sakkoihin tuomittiin lähes 191 000 henkilöä, mikä oli 7,8 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2011. Rikesakkoja määrättiin puolestaan vajaalle 270 000 henkilölle. Rikesakkojen määrä laski edellisvuodesta 10,5 prosenttia. Rikesakoista 57 prosenttia määrättiin kameravalvonnan avulla.

Ehdottomaan vankeuteen tuomittiin 5 500 henkilöä

Ehdottomaan vankeuteen tuomittiin 5 500 henkilöä, mikä on 8,0 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2011. Näistä elinkautiseen vankeuteen tuomittiin 19 henkilöä. Lukumääräisesti eniten ehdottomia vankeusrangaistuksia tuomittiin, kun tuomion päärikoksena oli törkeä rattijuopumus (904), pahoinpitely (575) tai varkaus (484). Ehdottomaan vankeuteen tuomitun keskimääräinen rangaistuksen pituus oli 11,6 kuukautta, mikä oli 0,5 kuukautta enemmän kuin edellisvuonna.

Valvontarangaistuksen ensimmäisen kokonaisen voimassaolovuoden aikana valvontarangaistukseen tuomittiin 166 henkilöä. Rangaistuksen keskimääräinen kesto oli 3,2 kuukautta. Valvontarangaistusta tuomittiin useimmin rikoslain 23 luvun liikennerikoksista (114) ja näistä yleisimmin törkeästä rattijuopumuksesta (98).

Ehdottoman vankeuden sijasta yhdyskuntapalveluun tuomittiin 2 400 henkilöä ja yhdyskuntapalvelua ehdollisen vankeustuomion ohessa sai 178 henkilöä. Vuonna 2012 ehdollisia vankeusrangaistuksia tuomittiin yhteensä lähes 14 600 henkilölle. Määrä laski 3,3 prosenttia edellisvuodesta. Oheissakon sai ehdollisen vankeuden yhteydessä 7 100 henkilöä.

Ehdottomaan ajokieltoon määrättiin 16 200 henkilöä vuonna 2012, mikä oli 1 000 vähemmän kuin edellisvuonna. Ehdollisen ajokiellon ilman alkolukkoa sai 992 henkilöä ja alkolukolla valvotun ajo-oikeuden 566 henkilöä. Liiketoimintakiellon sai 319 henkilöä. Keskimääräinen liiketoimintakiellon pituus oli 3,9 vuotta.

Vajaa neljännes rangaistukseen tuomituista naisia

Vuonna 2012 rangaistukseen tuomituista 23 prosenttia (119 000) oli naisia. Naisten osuus rikoksista rangaistuista on kasvanut tasaisesti jo useamman vuosikymmenen ajan: Naisten osuus oli yhdeksän prosenttia vuonna 1980, 13 prosenttia vuonna 1990 ja 16 prosenttia vuonna 2000. Vuonna 2012 rangaistukseen tuomittujen naisten osuus pysyi edellisvuoden tasolla.

Vuonna 2012 rikesakoista 26 prosenttia ja rangaistusmääräyksistä 20 prosenttia määrättiin naisille. Oikeudessa tuomituista naisia oli puolestaan 16 prosenttia (9 800), mikä oli 0,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin 2011. Alioikeuksissa naisia tuomittiin huomattavasti useammin sakkoihin ja ehdolliseen vankeuteen kuin yhdyskuntapalveluun tai ehdottomaan vankeuteen.

Kaikista rangaistuksiin tuomituista 40 prosenttia oli iältään 30–49-vuotiaita. Nuoria, alle 21-vuotiaita, kaikista rangaistuista oli 12 prosenttia. Oikeudessa tuomituista nuorten osuus oli suurempi, 17 prosenttia. Nuoria tuomittiin rangaistuksiin lähes yhtä usein kuin edellisvuonna.

Vuonna 2012 kaikista 523 000 rangaistukseen tuomitusta 7,7 prosenttia (40 400) oli ulkomaan kansalaisia. Edellisvuonna osuus oli 7,1 prosenttia.

Ulkomaan kansalaisten osuus oli selvästi suurempi rangaistusmääräyssakkoihin määrätyistä (12,5 %) ja alioikeuksissa tuomituista (10,7 %) kuin rikesakkoihin määrätyistä (3,7 %). Yli 54 prosenttia tuomituista ulkomaan kansalaisista ei asunut vakinaisesti Suomessa. Näiden tuomittujen ulkomaalaisten määrä on kasvanut viime vuosina nopeammin kuin Suomessa asuvien ulkomaalaisten määrä; Suomessa ei-vakinaisesti asuvia rangaistuja ulkomaalaisia oli yli 21 800, joka oli hieman enemmän kuin vuonna 2011.

Rangaistuja Suomessa asuvia ulkomaan kansalaisia oli puolestaan vajaa 18 600, mikä oli lähes 500 vähemmän kuin edellisvuonna. Rangaistukseen tuomittujen joukossa oli kaikkiaan 152:n eri valtion kansalaisia. Näistä 77 prosenttia oli EU27-maiden ja muiden Euroopan valtioiden kansalaisia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)