”Päätin avata uuden pankkitilin Ranskassa. Olin kyllästynyt edelliseen pankkiini ja päätin vaihtaa pankkia. Tilillä ei juuri rahaa ollut ja palvelu oli sen mukaista. Lisäksi pankkikortissani luki itsepintaisesti mieheni sukunimi, vaikka tilin oli avannut Anneli Jäätteenmäki. Tässä pankissa olin Anneli Melleri”, Anneli Jäätteenmäki kirjoittaa Suomenmaan blogissaan.
Uudessa pankissa oli ihmetelty, miksi Jäätteenmäki avaa tilin eikä hänen miehensä.
”Yllätyin kysymyksestä täydellisesti. Ranskassa kysytään vielä vuonna 2014, miksi nainen avaa tilin pankissa, kun kerran aviomieskin on olemassa.”
Jäätteenmäen mukaan Ranskassa on tapana, että naisen pankkikortti tulee aviomiehen sukunimelle. Hän joutui anomaan erikseen omalla sukunimellään varustettua korttia virkailijan käsin kirjoittamalla hakemuksella.
”Pankkiasioilla opin, että haluttaessa tieto yli maarajojen kulkee. Pankki oli hankkinut tiedot aviosäädystäni ja saanut myös selville, että puolisollani ja minulla on eri sukunimi. Joskus tieto siis kulkee, mutta miksiköhän tiedot veronkiertotapauksissa eivät kulje. Luulen, että kyseessä on tahdon puute.”





