Nissinen käsittelee asiaa viraston sivuille kirjoittamassaan blogissa. Hän pitää mielenkiintoisena seurata, ”nokkiiko korppi korpin silmää”, eli miten poliisimiehen tekemäksi epäiltyjen rikosten tutkinta toimii. Viimeksi tällainen tapaus on ollut esillä mediassa Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion tapauksessa.
– Vaikka tutkinnanjohto näissä asioissa on syyttäjällä, tutkijat ovat poliisin omaa henkilöstöä. Riittävä esteettömyys pyritään varmistamaan sillä, että tutkija on jostakin muusta poliisiyksiköstä kuin asiassa rikoksesta epäilty. ”Kaverin” juttua ei pääse tai joudu tutkimaan, Nissinen kirjoittaa ja sanoo järjestelmän toimineen ”pääosin hyvin”.
– Silti nykytilanteessa nousee välillä mieleen ajatus siitä, että vaativimmat poliisirikosasiat olisivat siirrettävissä erilliseen tutkintaelimeen. Sellaisen perustamistahan pohdittiin meillä 1990-luvun alussa, kun poliisi- ja syyttäjätoimi olivat aivan eri tavoin organisoidut kuin nykyisin, hän kertaa.
Kokemus on Nissisen mukaan vuonna 1996 säädetyn lain jälkeen osoittanut, että kyseisiin asioihin sitoutuva työn määrä on kaikkea muuta kuin vähäinen. Lisäksi vaativimmissa poliisirikosasioissa tutkinnalliset syyt, nopeus ja muukin operatiivinen tehokkuus puoltaisivat hänen mielestään organisointikysymyksen avaamista.
Poliisin viimeisimmän rakenneuudistuksen (PORA III) myötä kaikkiin pian aloittaviin uusiin poliisilaitoksiin muodostetaan juristien johtamat oikeusyksiköt. Niille tulee myös tarkastusvastuuta ja muita sisäisen laillisuusvalvonnan tehtäviä.
– Parhaimmillaan PORA III voikin yhtenä tuloksena johtaa tehokkaaseen ja jo ennalta vaikuttavaan laillisuusvalvontaan. Realistisesti on toisaalta todettava, että tässä onnistuminen on vielä monen lukon takana. Missä tahansa hierarkisessa organisaatiossa on vaikea luoda sellainen sisäinen esikuntatyyppinen toiminto, joka omin toimin ja voimin vaikuttaisi aina organisaation todellisen ytimeen, sen toimintakulttuurin asti. Siinä tehtävässä pitää osata ja uskaltaa sanoa, jopa esimiehelle, Nissinen kirjoittaa.
Siitäkin on hänen mukaansa tosin vielä ”pitkä matka” sellaiseen laillisuusvalvonnan ideaaliin, jossa katse on pääosin horisontissa eikä peruutuspeilissä.
– Parhaimmillaan laillisuusvalvonta ohjaa toimintaa jo ennalta ennen pohjakosketusta eli jo silloin, kun perusoikeuksien loukkaamisen karikoita vasta lähestytään. Varovaisuus on viisautta, Nissinen toteaa.
