Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Mikko Majander kirjoittaa säätiön sivuilla Sdp:lle vaikeasta presidentinvaalista. Hänen mukaansa puolue on nyt käymistilassa etsiessään uskottavaa ehdokasta.
– Tunne siitä, että jonkun pitää uhrautua presidenttiehdokkaaksi, ei varsinaisesti ole signaali dynaamisesta ja voittavasta poliittisesta liikkeestä. Toisaalta sivuunkaan ei oikein voisi jäädä, kun SDP muuten kamppailee suurimman puolueen asemasta ja pääministerin paikasta 2019, Mikko Majander toteaa.
Suomi oli kuitenkin hänen mukaansa yhtäjaksoisesti 30 vuotta maa, jossa presidentit olivat sosiaalidemokraatteja.
– Tarja Halonen valittiin 2006 vielä niukin naukin toiselle kaudelle, mutta sen jälkeen jotain nitkahti.
– Ajan henki ja kulku kääntyivät auttamattomasti SDP:tä vastaan. Sen sai karvaasti kokea Paavo Lipponen, joka seuraavissa vaaleissa keräsi vaatimattomasti vajaat seitsemän prosenttia annetuista äänistä. Siinä nöyryytettiin sekä mahtinsa menettänyttä puoluetta että sen valtiomiestä, Majander kirjoittaa
Hänen mukaansa nyt ”eturivin koetellut toverit ovat kavahtaneet Lipposen noloa kohtaloa, etenkin jos (Sauli) Niinistöllä on haluja jatkaa, kuten yleisesti uskotaan. Ehdokkaan tehtävää työnnettiin innokkaasti Jutta Urpilaiselle, jonka kieltäytyminen jätti puolueen pahasti tyhjän päälle”.
Mikko Majander liittyy niihin demareihin, jotka toteavat yhden mahdollisuuden olevan sammutetut lyhdyt.
– Sdp on ollut selvästi tyytyväinen Sauli Niinistön linjaan ja toimintaan ulkopolitiikan johtajana, jopa niin, että jännitteitä tuntuisi olevan enemmän presidentin ja tämän oman puolueen kokoomuksen välillä, hän katsoo.
