Verkkouutiset

Työttömille 200 000 haastattelua, TE-toimistoihin 350–550 uutta haastattelijaa

Työttömien haastatteluja ei ostetakaan yksityisiltä palveluntuottajilta, vaan TE-toimistoihin palkataan lisää henkilöstöä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus on antanut tänään eduskunnalle lakiesityksen, jolla lisätään työttömien määräaikaishaastatteluja ensi vuoden alusta alkaen.

Hallitus on myöntänyt TE-palveluille 17 miljoonan euron lisärahoituksen, joka suunnataan pääasiassa TE-toimistoille. Alun perin tarkoituksena oli käyttää rahaa ostopalveluihin, mutta koska viranomaispäätöksiä voivat tehdä vain viranomaiset, rahalla palkataan TE-toimistoihin lisää henkilöstöä.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) mukaan haastatteluja varten tarvitaan 350–550 henkilötyövuotta eli kokopäiväistä työntekijää lisää vuodessa.

– Olemme tunnistaneet, että olemassa olevalla työvoimalla tästä ei selvitä, vaan lisää tarvitaan tekeviä käsiä, Lindström sanoi tiedotustilaisuudessa tänään.

Viime vuonna työttömiä haastateltiin yli 0,5 miljoonaa kertaa. Uudistuksen myötä haastatteluja pitäisi tehdä yli 200 000 enemmän.

Työttömälle tehdään ensimmäinen haastattelu, kun työnhaku on jatkunut kaksi viikkoa. Ensimmäinen haastattelu on perusteellinen, jossa käydään oikeasti läpi henkilön tilanne.

Myöhemmät haastattelut järjestetään kolmen kuukauden välein, jos työttömyys jatkuu edelleen. Niissä päivitetään työttömän tilanne. Haastatteluiden yhteydessä tarkistetaan aina työllistymissuunnitelma.

Haastattelut voidaan tehdä joko kasvotusten, videoyhteyden välityksellä tai puhelimitse.

Haastattelusta kieltäytymisestä ei tule sanktiota, mutta jos jättää saapumatta samassa yhteydessä tehtävään työllistämissuunnitelman laatimistilaisuuteen, siitä seuraa vähintään 15 päivän karenssi, jolloin työttömyyspäivärahaa ei makseta. Jos taas kieltäytyy suunnitelman laatimisesta tai ei noudata sitä, siitä seuraa vähintään 30 päivän karenssiaika.

Lindströmin mukaan haastatteluiden tarkoituksena ei ole sanktioida työttömiä, vaan auttaa ihmisiä työllistymään.

Saman lakiesityksen myötä valtion rahoittamaa työttömyysturvaa voidaan käyttää jatkossa työttömän starttirahan, palkkatuen ja liikkuvuusavustusten rahoittamiseen. Liikkuvuusavustus on uusi tuki, jossa yhdistetään nykyinen matka-avustus ja muuttokustannusten korvaus. Avustus olisi peruspäivärahan suuruinen ja sen kesto porrastettaisiin työsuhteen keston mukaan. Starttirahan ja palkkatuen osalta kokeilu on voimassa vuoden 2017 ja 2018 ajan.

Hallituksen esitykseen sisältyy myös ehdotus rekrytointikokeilusta. Työkokeilun käyttötarkoitusta laajennetaan siten, että työntekijän soveltuvuutta voidaan arvioida kuukauden ajan ennen työsuhteen solmimista. Kokeilu on voimassa vuosina 2017–2018.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)