Suomalaisten kummitukset liittyvät hyvin usein kuolemaan ja sen salaperäisiin enteisiin. Eero Ojasen kokoamat haamutarinat keskittyvät paljon muuhunkin kuin vain kummituksiin. Nehän ovat usein ihmishahmoisia ilmestyksiä, joita kohdanneet ovat olleet enemmän tai vähemmän oikeustoimikelpoisessa tilassa – yksin ja yöllä.
On myös aarnivalkeita, enteitä ja pimeästä kuuluvia sanoja. Helpotus: ufoja teoksessa ei käsitellä.
Suuri suomalainen kummituskirja sisältää satoja eri puolilla Suomea koettuja outojen ilmiöiden havaintoja. Jotkut tapahtumapaikat ovat yhä olemassa, joten kirjalla voi olla myös kummitusturismia vilkastuttava vaikutus.
”Pusulassa oli santakuoppa, jossa nähtiin vaikka mitä. Kuopalta päin tuli usein sydänyöllä mies kulkijaa vastaan, liittyi seuraan ja käveli kilometrin siinä vieressä. Se oli pitkä mies, harmaa ja silmätkin homeessa. Se kysyi kulkijalta, onko tämä kristitty, ja hävisi sitten”.
”Saarijärvellä pappilan luona kuultiin metsästä valitusta. Siellä nähtiin usein myös valkoinen haamu, joka oli juomassa vettä eikä koskaan puhunut mitään.”
Luumäellä Rikkilän pysäkiltä Vainikkalaan päin on joenmutka, jossa lähellä rataa on vanhastaan tunnettu kummittelupaikka. Kummitteleva koirakin on siellä nähty.”
Selväjärkiseksi itsensä tietävillä on ollut kova työ osoittaa, että vaikka ihmeet tuntuvat kokijastaan tosilta ja aidoilta, ne ovatkin usein vilkkaan mielikuvituksen ja herkkyyden aikaan saamia. Varsin usein tarinat kertojien toistamina vuosikymmenten mittaan myös paranevat ja saavat lisää pikkutarkkoja yksityiskohtia. Hyvä juttu paranee.
Järki käyttöön
Pelästyneen ihmisen kertomaa on vaikeata pitävästi osoittaa pötypuheeksi. Tietysti moni ilmiö on todettavissa mahdottomuudeksi, mutta juuri se tekeekin tarinasta levittämisen arvoiseksi. Tänäänhän tiedotusvälineet suoltavat suuret määrät uutisia, jotka perustuvat vain ”jonkun kertomaan”. Jollei muuten niin ”asiasta kertoi ensimmäisenä Radio Jerevan”. Esimerkiksi viihdemedia fabrikoi jatkuvasti sääennustuksista sensaatioita.
Kuten ufoilla, vanhan kansan kauhukokemuksillakin on epäuskoisia vastavoimia. Nämä rationalistiset, loogiset kyynikot tarkastelevat ilmiöitä kylmällä kiinnostuksella. Taikoihin ja ihmeisiin tulisikin suhtautua varovaisen epäilevästi. Pilkan käyttö ei vähennä kuitenkaan uskomuksia.
Ojanen kertoo työstä, jota tehdään outojen asioiden selvittämiseksi. Aavedata on kahden suomalaisveljeksen Marko ja Jupe Keskitalon ympärille muodostunut tutkimusryhmä, joka selvittelee haamutarinoita uusimpien tutkimusvälineiden avulla.
Ojanen on tutustunut porukan työhön. Ryhmä lähtee liikkeelle vasta, kun jossakin paikassa on tehty useita havaintoja. Tutkijat perehtyvät paikkaan, viettävät siellä ainakin yön ja dokumentoivat tapahtumia monin välinein. Mitään sensaatiomaista ei eteen ole tullut. Näköhavaintoja ei ole tehty, mutta ääniä ja kummallisia tuntemuksia on koettu.
Vuodenvaihteessa YouTube-tallenteita on netissä parisenkymmentä. Kokemuksia on karttunut, mutta ei varsinaista syy- ja seuraustietoa.
Pelko voimatekijänä
Yllätys, pelästyminen ja pelko voivat olla puistattavia kokemuksia, joissa kauhu voittaa ylivoimaisesti kylmän harkinnan. Häivähdys jostakin oudosta käynnistää pelon ja mielikuvituksen samanaikaiseen luomistyöhön: syntyy legenda joka toimii juuri niin kuin pitää, se leviää.
Varsinkin sota-aikana kaatuneiden omaiset kokivat saaneensa kuoleman kanssa samanaikaisen viestin: juuri sillä hetkellä heidän läheisensä kuoli.
Vuosikymmeniä sitten koin itse pari kummituksellista pelkotilaa. Syysmyrskyinen pimeä metsä, kuljettavaa puolisen kilometriä, ja vaikka taskulamppu valaisi kirkkaasti, oli pakko katsoa muutaman kerran taakse. Oliko siinä joku? Ei. Kansanrunousarkisto on varastoinut tarinoita kuitenkin monta, joissa joku on takana seurannut, ihan varmasti.
Linnut syntipukkeina
Ojanen on koonnut uskomuksia myös lintuihin liittyvästä mystiikasta. Lintuihin koskevaa perimätarinaa on runsaasti tarjolla. Oma kansanrunoutemme sisältää luomiskertomuksesta lähtien taianomaisia kuvauksia lintulajien merkillisyyksistä. Linnut ovat enteiden kertojia siinä missä ihmishahmon saavat kummituksetkin ja liittyvät useassa tarinassa tuonpuoleiseen.
Elokuvassaan Linnut Alfred Hitchcock tiesi tarkalleen, mistä narusta vetää. Mustien lintujen massat toimivat kuten kansantarinoissa: kuoleman ja kauhun enteinä. Toki kyllä tarinoiden mukaan lintu on saanut aikaan hyvääkin. Esimerkiksi sotka lensi aikoinaan alkumeren päällä pesäpaikkaa etsien. Veden emonen nosti polvensa vedestä, sille sotka muni ja siinä hautoi muniaan, kunnes polvi liikahti, ja yksi munista meni rikki. Siitä syntyikin maailma.
Monella linnullamme on mystinen tausta: joutsen, kurki, kotka ja vaikkapa piskuinen tiainen, jonka väitetään elävän 300-vuotiaaksi. Näin tiedetään Suomussalmella. Se saattoi ennustaa jotain pahaa tai kuolemaa. Sen kohtaaminen oli tapausyhteydestä riippuen joko huono tai hyvä enne.
Myös metsiemme eläimet, kasvit ja puut tarjoaisivat töitä Ojaselle. Niihinkin liittyy – kuten kaikkeen luontoympäristöömme – merkillisyyttä, mikä on herättänyt ihmisen kuvittelemaan, sitten uskomaan ja edelleen: uskottelemaan.
Eero Ojanen: Suuri suomalainen kummituskirja. Kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen.
Eero Ojanen: Myyttiset linnut. Kuvitus Daga Ulv. Minerva 2016.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII
