Kuluttajaliitto toteutti huhti-toukokuussa selvityksen yksityisten hammaslääkäripalveluja tarjoavien yritysten hinnoista. Selvityksessä tarkasteltiin Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen, Jyväskylän, Oulun, Joensuun, Rovaniemen, Lahden, Kuopion, Porin, Vaasan sekä Suomen ulkopuolelta Tallinnan suurimpien palveluntarjoajien hintatietoja.
Hintatietoja pyydettiin yleisimmistä hammaslääkärin ja suuhygienistin toimenpiteistä.
Selvitys osoitti, että hammaslääkäripalvelujen hinnoissa on merkittävää vaihtelua sekä Suomen sisäisesti, että Suomen kaupunkien ja Tallinnan välillä. Esimerkiksi hammasmurtuman hoidon hintaero voi olla suurimmillaan yli 200 euroa.
Kaikki vertaillut toimenpiteet eivät kuitenkaan olleet Tallinnassa halvempia kuin Suomessa.
Kaupunkien välisten erojen lisäksi hintaeroja löytyi myös palveluntuottajien sisäisessä tarkastelussa. Joidenkin suurimpien palveluntuottajien kohdalla esiintyi jopa yli sadan euron vaihtelua saman toimenpiteen toteutuksessa eri kaupunkien välillä. Kuitenkin muutamalla palveluntuottajalla hinnoittelu on hyvin yhtenäistä koko maassa.
Euromääräisesti suurimmat hintaerot selvityksessä tarkastelluista toimenpiteistä liittyivät parodontologiseen hoitoon, hammasmurtuman hoitoon ja hampaan poistoleikkaukseen.
– Hammaslääkäripalvelujen hintavertailu osoittaa kiistatta sen tosiasian, että kuluttaja voi säästää suuriakin summia vertailemalla hintoja – myös yksityisissä hammaslääkäripalveluissa, Kuluttajaliiton puheenjohtaja Leena Simonen sanoo.
Selvityksen hintatiedot on ilmoitettu ennen Kela-korvauksen vähentämistä. Hintatiedot ovat toimipisteiden vapaaehtoisesti ilmoittamia toimenpidehintoja ja voivat vaihdella lääkäristä riippuen.
Lue koko vertailu osoitteessa: www.kuluttajaliitto.fi/kuluttajan_talous (.pdf-tiedosto).