Helsingin yliopisto ja Kansalliskirjasto sopivat henkilöstövähennyksistä

Kansalliskirjaston henkilöstövähennystä on pienennetty aikaisemmasta suunnitelmasta opetus- ja kulttuuriministeriön lupaaman lisärahoituksen ansiosta.

  • LKS 20160301 Kansalliskirjasto avattiin peruskorjauksen jälkeen Helsingissä tiistaina 1. maaliskuuta 2016. Kansalliskirjaston rakennushistoriallisesti arvokkaan kirjastorakennuksen peruskorjaus päättyi loppuvuodesta 2015. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

    Kansalliskirjasto.

    ()

Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola ja Kansalliskirjaston johtaja Kai Ekholm ovat tyytyväisiä saavutettuun sopimukseen. Ekholmin mukaan saavutettu neuvottelutulos on tärkeä kirjaston itsenäisyyden ja toimintojen kannalta.

– Olemme saavuttaneet tuloksen, joka tyydyttää kumpaakin osapuolta. Nyt on keskityttävä kirjaston tulevaisuuteen ja rakentamiseen. Asia on Kansalliskirjaston osalta loppuun käsitelty, he sanovat tiedotteessaan.

Jukka Kola korostaa, että Helsingin yliopisto ja Kansalliskirjasto ovat yhteisellä asialla.

– Teemme jatkossakin töitä sen eteen, että suomalaiset voivat nauttia tieteen ja koulutuksen tuloksista ja huolehdimme vastuullamme olevasta ainutlaatuisesta kansallisesta kulttuuriperinnöstä.

Helsingin yliopisto ja siihen kuuluvat yksiköt joutuvat sopeuttamaan toimintaansa julkisen rahoituksen vähenemisen vuoksi. Henkilöstön irtisanomiset toteutetaan työnantajan selvityksen mukaisesti tämän kevään aikana.

Helsingin yliopiston hallitus käynnisti syyskuussa 2015 muutosohjelman. Ohjelman avulla yliopisto tasapainottaa taloutensa vähentämällä menoja ja hankkimalla uutta rahoitusta. 106 miljoonan leikkauksesta puolet katetaan menojen vähennyksillä.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.