Suomessa yleisten uimarantojen veden laatu oli vuonna 2014 erittäin hyvä. Suurin osa Suomen uimavesistä oli luokiteltu joko erinomaisiksi tai hyviksi. Ainoastaan viisi uimarantaa ei täyttänyt uimaveden laadulle asetettuja vaatimuksia.
Myös koko Euroopan tasolla tilanne on viime vuoden analyysien perusteella edelleen hyvä, sillä 95 prosenttia EU:n tarkkailluista uimapaikoista täytti veden laadulle asetetut vähimmäisvaatimukset. Seurattavia rantoja on yhteensä 22 000.
Veden laatu oli erinomainen 83 prosentissa uimapaikoista, mikä on lähes yhden prosentin parannus vuoteen 2013 verrattuna. Poikkeuksiakin kuitenkin löytyy.
Yksittäisen uimarannan vedenlaadun Suomessa tai muussa EU-maassa, esimerkiksi lomakohteessasi, voit tarkastaa kätevästi Euroopan ympäristökeskuksen karttapalvelusta.
Löydettyjen bakteerien määristä riippuen uimavesien laatu luokitellaan erinomaiseksi, hyväksi, riittäväksi tai huonoksi.
Euroopan ympäristökeskus kokoaa tämän vuotuisen raportin edellisen uimakauden tietojen perusteella. Tämän vuoden raportti on siis laadittu kesällä 2014 koottujen tietojen perusteella, ja se osoittaa, millainen uimavesien laadun odotetaan olevan tänä vuonna.