Verkkouutiset

Keskustaedustaja puolusti pääministeriä ja vaati työrauhaa – Ville Niinistö: ”Vladimir Putinilla on työrauha, meillä demokratia”

Sirkka-Liisa Anttila kertoo saaneensa kansalaispalautetta mediaan kyllästyneiltä ihmisiltä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila ilmoitti aiemmin tänään puolustavansa pääministeri Juha Sipilää (kesk.) suhteessa suomalaiseen mediaan.

Anttila kertoo saaneensa paljon palautetta, jonka mukaan suomalaiset ovat ”kyllästyneet median toimintaan.” Anttilan mukaan kansalaiset pitävät Sipilän käsittelyä mediassa tarkoituksellisena ajojahtina ja kiusaamisena.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Anttila peräänkuuluttaa Sipilälle työrauhaa.

– Vapaa ja riippumaton media toimii kansanvallan ja sen toimijoiden välisenä keskustelufoorumina. Näin ei ole valitettavasti nyt. Medialla on nyt ironinen, osin jopa pilkkaava ja halveksuva suhtautuminen yhteiskunnan vastuullisiin toimijoihin. Tästä on päästävä pois, Anttila sanoo.

Anttila kirjoittaa, että Juha Sipilä teki merkittävän taloudellisen uhrauksen luopuessaan hyvin menestyneestä yritystoiminnastaan ja lähtiessään pelastamaan isänmaatamme konkurssilta. Hänen mukaansa on ikävää, että ponnisteluja ei ymmärretä.

– Tämän päivän Suomea leimaa itsekkyys, vastakkainasettelu, muiden nälviminen ja syyllisiä kunnes toisin todistetaan -asenne. Henkinen tilamme on todella huolestuttava, hän toteaa.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kommentoi Anttilan ulostuloa Twitterissä. Niinistön mukaan on ”erikoinen mediakäsitys politiikassa vaatia työrauhaa.”

– Putinilla on työrauha. Olkaamme iloisia, että meillä on lehdistönvapaus ja demokratia, Niinistö kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)