Verkkouutiset

Yle: Kotimainen rokote lähellä toteutua

Professorien perustama yhtiö tarvitsee valtion rahaa testeihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet ovat saaneet valmiiksi suunnitelman, jolla rahoitettaisiin kotimaista rokotetuotantoa, kertoo Yle. Lopullisesti rahoituksesta päättää Suomen hallitus.’

Mallin yksityiskohdat eivät ole vielä tiedossa, mutta sen avulla voitaisiin kehittää kotimaisia rokotteita, jos alan yrityksellä on riittävästi omia tai yksityisten sijoittajien pääomia.

Rahoitusta on kiirehditty, jotta kolmen professorin perustama Rokote Laboratories saisi julkista ja yksityistä rahoitusta koronarokotteen kehittämiseen. Yhtiö tarvitsee kahdeksan miljoonaa euroa lupahakemuksen valmisteluun ja tutkimusten saattamiseksi päätökseen. Sen jälkeen tarvitaan vielä 50–60 miljoonaa euroa kokeisiin, joita tehdään kymmenillä tuhansilla ihmisillä.

Rokote Laboratories on jättänyt rahoitushakemuksen valtion omistamalle Business Finlandille. Yksityistä rahoitusta on alustavasti koossa noin kahdeksan miljoonaa euroa, mutta kallis testivaihe vaatii valtion mukaantuloa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)