LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Anssi Kujala: Vuosittain toistuva velkavirsi

Eduskunnassa keskustellaan ensi vuoden talousarviosta. Valtion budjettiesityksen osalta vaaditaan perinteisesti seuraavia mm. emme saa enää velkaantua, investointeja on tehtävä, rahaa on saatava lisää ”tähän ja tähän” palveluun, uusiakin palveluita tarvitaan, veroja ei saa korottaa ja tuloeroja on tasattava. Tuttua tarinaa.

Kaikki ovat hyviä tavoitteita, mutta keskenään ristiriitaisia. Hämmästyttävästi noiden vaateiden esittäjinä on usein samoja tahoja. Mahdoton yhtälö, sanoisi matemaatikko. Käytännössä mahdottomuuden tietävät esittäjätkin.

Politiikan tekeminen on tasapainottelua. Niin myös julkisesta taloudesta huolehtiminen. Pitää samaan aikaan järjestää kansalaisten palvelut ja kannustaa työn tekemiseen.

Oman sosiaalisen kuplani perusteella useimmiten jaettu toive on, ettemme enää velkaantuisi. Samaa toivon itse.

Lainaan muutaman palan kokeneen journalistin Risto Uimosen taannoisesta facebook-päivityksestä:  ”Hallitusten taistelu valtion ylivelkaantumista vastaan on toivotonta”. Ja edelleen Risto kirjoittaa ”Miksi hallitukset epäonnistuvat? Syy on meissä jokaisessa ja demokraattisessa järjestelmässä. Panemme hanttiin sen kun kerkiämme. Poliitikot eivät uskalla hoitaa velvollisuuttaan pelätessään äänestäjien kiukkuisia reaktioita.”

Julkisen velan lyhentämisen yhteydessä puhutaan usein tulevista sukupolvista ja vastuustamme heitä kohtaan. Omat lapseni ovat lähes parikymppisiä. Olisi vastuullista ja oikein, että tämä maa jäisi heillekin niin vahvana, että vielä heidän jälkikasvullaan on kohtuullinen verorasitus ja palveluiden myötä mahdollisuudet pärjätä.

Päivänselviä asioita. Jokainen meistä haluaa lapsilleen paremmat mahdollisuudet kuin itsellä on ollut.  Satavuotiaan Suomen menestystarina onkin kehittynyt siten, että eri sukupolvet ovat pärjänneet edellistä paremmin. Viime kädessä tämä edellyttää Suomen kansainvälinen kilpailukyvyn parantumista ja näin tuloja muualta maailmasta.

Jos haluamme tavoitella sitä, ettemme enää velkaannu, jäljelle jää pelkistäen kaksi keinoa. Ne ovat huomattavasti korkeampi työllisyysaste tai palveluista leikkaaminen. Ensimmäistä haluamme kaikki, toista ei kukaan.

Työllisyysaste on paranemassa, mutta vaatii nyt entistä enemmän vauhdittamista.
Entä tuo leikkauspuoli? Listaan tässä muutaman aina esillä olevan keinon ja samalla usein kuullun tyypillisen vastauksen, miksi niin ei voi tehdä:
– koulutus – Ei, emme voi leikata lapsiltamme ja tarvitsemme huippuosaamista pärjätäksemme kansainvälisessä kilpailussa.
– Terveyspalvelut – Ei, emme voi leikata vanhuksilta, he rakensivat tämän hyvinvointiyhteiskunnan.
– Sosiaalipalvelut – Ei, eriarvoisuutta on torjuttava.
– Yritystuet – Ei, emme voi puuttua niihin koska muillakin mailla on ja heillä on muutenkin paremmat olosuhteet.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kaikilla suomalaisilla on omat toiveensa miten yhteiset varat kohdennetaan.

Lopuksi tuo velkamäärä. Ensi vuoden talousarvioehdotus lähti siitä, että vähennämme velanoton määrää. Muutama vuosi sitten Suomi joutui ottamaan lähes 10 miljardia euroa uutta velkaa, tällekin vuodelle tarve oli aluksi 5,4 miljardia. Nyt eduskunta käsittelee esitystä jossa summa on alle kolme miljardia. En pidä huonona tuloksena sitä, että velkaa otetaan kaksi miljardia vähemmän kuin edellisvuoden talousarviossa.

Jos haluamme lopettaa velan ottamisen kokonaan, pistäkää omalle kohdalle ja esittäkää, mistä menoista otetaan tuo kolme miljardia tai saadaan vastaava määrä uusia tuloja. Ehdotuksia?

Anssi Kujala

Anssi Kujala

Anssi Kujala on kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustaja.

Kommentit