Vihreiden Emma Kari: Lapsia ei lähetetä Suomeen turvapaikanhakijoiksi

Kansanedustajan mukaan kaikki asiantuntijat sanovat, että tätä ilmiötä ei vuosiin ole ollut.

Kansanedustajat puhuivat eduskunnassa torstai-iltana pitkään ja tunteikkaastikin hallituksen esittämistä perheenyhdistämisen tiukennuksista.

Yksi juonne keskustelussa olivat lapset. Vihreiden Emma Kari puhui haavoittuvassa asemassa olevien lasten oikeuksien turvaamisesta.

Kokoomuksen Ben Zyskowicz totesi, että ”mikään lapsi ei toivo mitään muuta enempää kuin että saa elää oman perheensä kanssa. Edustaja Kari, me teemme tätä lainsäädäntöä juuri myös sen takia, mitä näihin lapsiin tulee, että ei olisi kannustinta hajottaa perheitä: ei olisi kannustimia erottaa lapsi perheestään, lähettää hänet vaaralliselle, hengenvaaralliselle matkalle ihmissalakuljettajien matkassa halki Afrikan, halki Lähi-idän, halki Euroopan Suomeen”.

Zyskowicz sanoi, ettei ymmärrä että Kari ei ymmärrä tätä, tai ymmärtää, mutta haluaa olla ymmärtämättä.

– Tässä on kyse siitä, että me emme halua kannustaa siihen, että lapsia erotetaan perheistään, lapsia lähetetään. Miten te luulette, että ne yksin tulleet alaikäiset lapset ovat tälle matkalleen joutuneet? Karkaamalla perheestäänkö vai sen vuoksi, että perheet ovat heidät lähettäneet ja rahat keränneet, Zyskowicz kysyi.

PS:n Simon Elo oli samaa mieltä.

– Eli tämä niin sanottu ankkurilapsi-ilmiö valitettavasti on ollut totta, ja on toimittu näin, että kun tiedetään, että lapsi helpommin turvapaikan saa, niin sitten hänet lähetetään ensin. Tällaista väylää ei Suomi eikä mikään järkevä, vastuullinen maa ja lapsien oikeuksia kunnioittava maa voi antaa syntyä, Simon Elo sanoi.

Sdp:n Joona Räsäsen mukaan ”jokainen varmasti, suomalainenkin perhe, toimisi siten. Että jos yksi ihminen voidaan lähettää turvaan, niin sitten lähetetään se lapsi”.

Emma Kari pääsi vastaamaan myöhemmässä puheenvuorossaan.

– Sitä on hyvin vaikea sulattaa, että kun kaikki asiantuntijat – YK:n lasten oikeusjärjestö Unicef, Amnesty, Lastensuojelun Keskusliitto, Punainen Risti, Suomen Mielenterveysseura, Kirkon Ulkomaanapu, Pelastakaa Lapset ja YK:n pakolaisjärjestöt, kaikki tahot, jotka tätä ilmiötä, lasten oikeuksia, pakolaislasten asemaa, turvapaikanhakijalasten oloja tuntevat – kaikki sanovat, että tämä toimii lasten etua vastaan, niin ei ole kyllä kovin rehellistä siinä kohtaa yrittää maalata tätä esitystä lasten oikeuksia parantavaksi tai lasten etuja ajavaksi. Sitä tämä ei ole. Kaikki asiantuntijat sanovat, että lapsia ei tänne lähetetä, joten tätä ilmiötä ei vuosiin ole ollut, ja nyt sitä käytetään keppihevosena tämmöisten heikennysten eteenpäinviemiseen, Emma Kari totesi.

Ben Zyskowicz totesi, että edustaja Emma Karin sanoma ei pidä paikkaansa.

– Väite siitä, että lapsia ei tänne lähetetä, ei pidä paikkaansa. Me kaikki tiedämme, että perheet ja suvut keräävät varoja ja lähettävät Eurooppaan lapsia.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt