Kirjoittaja hahmottelee tilannetta, jossa syntyisi Suomelle ja Venäjälle ainutkertainen mahdollisuus kohdata toisensa tasavertaisina suvereeneina valtioina. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Pauli Järvenpää: Venäjä voisi hyötyä Suomen Nato-jäsenyydestä

Suomi voisi taata, ettei alueeltamme sallita hyökkäyksen uhkaa Venäjälle.

Suomi elää suurten turvallisuuspoliittisten muutosten keskellä. Enää se ei ole maailmanpolitiikan sivustakatsoja, mihin rooliin sillä oli taipumus vetäytyä kylmän sodan vuosina, vaan se on tänä päivänä tiiviisti mukana Pohjois-Euroopan turvallisuuspolitiikan murroksessa Euroopan unionin jäsenenä ja NATO:n kumppanina.

Euroopan turvallisuuteen on viime vuosikymmeninä vaikuttanut entistä aggressiivisempi Venäjä. Sen aktiivinen tukeutuminen voimapolitiikkaan on lisännyt maanosassamme jännitteitä. Aggressiivisilla toimillaan se on haastanut vakiintuneen kansainvälisen järjestyksen ja osoittanut  vähät välittävänsä Euroopan turvallisuuden pelisäännöistä.

Kyse ei ole toki pelkästään Venäjästä. Venäjä on kuitenkin edelleenkin monessa suhteessa Pohjois-Euroopan tilanteen näkökulmasta temppelin harjalla, ja alueen sotilaallisesti vahvimpana valtiona siltä on lupa odottaa malttia.

On esimerkiksi tuskin sattumaa, että Venäjä on viime viikkoina tiedotusvälineissään näyttänyt videokuvaa maailman voimakkaimman ydinräjähteen Novaja Zemljalla lokakuussa 1961 räjäytetyn, “Tsar Bomban“, vaikutuksista. Samalla kuvaruutuihin on  syötetty taustalla provokatorisesti kuvaa Yhdysvaltain kansalaisyhteiskunnan rapautumisesta ja mielenosoitusmarsseista Minskissä.

Menneellä viikolla Ruotsi aloitti sotilaallisen valmiusharjoituksen Itämerellä. Ruotsin toiminta on nähtävä vastauksena sille, että venäläisjoukot harjoittelivat maihinnousua ja sen torjuntaa Suursaaressa Suomenlahdella. Venäläisistä joukoista merijalkaväki esitti hyökkääjää, ja sitä torjuivat helikopterien tukemat mekanisoidut jalkaväkiyksiköt.

Valko-Venäjä on myös aloittanut laajat sotaharjoitukset läntisillä alueillaan ja syyttänyt NATO:a sodanlietsonnasta. Se on muun muassa väittänyt NATO:n järjestäneen Valko-Venäjän rajoilla suuria sotaharjoituksia, mikä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Mitään merkittävän suuria harjoituksia NATO ei alueellaan ole pitänyt, eikä niitä ole NATO:n antamien tietojen mukaan suunnitteillakaan.

Suomessa tätä kehitystä seurataan tarkasti, onhan kyseessä Suomelle geopoliittisesti ja sotilaallisen turvallisuuden kannalta keskeinen alue, Itämeri ja sen rantamaat.

Viime vuosikymmenien kokemus on osoittanut, että Suomen oma kansallinen puolustus ei ole menettänyt merkitystään. Puolustuksemme syömähampaiksi onkin viime vuosina hankittu niin sanottu kynnysasejärjestelmiä ja valmiuden kohottamiseksi on samalla ryhdytty kouluttamaan erityisiä nopeasti perustettavia välittömän valmiuden joukkoja.

Tähän kokonaisuuteen kuuluvat yhteistoimintaharjoitukset Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa sekä myös Iso-Britannian ja Yhdysvaltain kanssa. Valitettavasti vain koronavirus on asettanut rajoja yhteistyölle, mutta ei ole mitään syytä epäillä, etteikö kansainvälisen puolustuksen kehittämiseen tähtäävä yhteistoimnta viriäisi uudelleen näiden maiden ja Suomen kesken sitten, kun sille on koronan jälkeen edellytykset olemassa.

Keskeinen elementti Suomen kannalta tässä laajassa yhteistyö- ja harjoitustoimintakokonaisuudessa, joka käsittää kymmeniä kansainvälisiä yhteistoimintaharjoituksia (yli 80 harjoitustapahtumaa vuonna 2018), on Suomen ja NATO:n syksyllä 2014 solmima niin sanottu isäntämaasopimus (Host Nation Support, HNS), joka luo perusteet pitkälle ulottuvalle yhteistyölle Suomen ja läntisten maiden välille puolustuksen kehittämiseksi.

Suomen osallistuminen NATO:n nopean toiminnan joukkoon (NATO Response Force, NRF) sekä myös Iso-Britannian vastaavan joukon toimintaan (Joint Expeditionary Force, JEF) onkin nähtävä tätä taustaa vasten.

Kannattaa myös alleviivata sitä, että yllä mainittu Suomen ja NATO:n välinen isäntämaasopimus ei aseta Suomelle juridisia velvoitteita, vaan ylin päätäntävalta koskien Suomen alueella tapahtuvaa sotilaallista toimintaa säilyy kaikissa olosuhteissa oman valtiojohtomme käsissä. Sopimukseen liittyminen kuitenkin helpottaa yhteisten harjoitusten ja operaatioiden järjestelyjä sekä esimerkiksi konkreettiseen harjoitustoimintaan liittyvien logistiikkaketjujen suunnittelua.

Liioittelematta voi sanoa, että Suomi on tällä hetkellä niin poliittisesti kuin sotilaallisestikin niin lähellä läntistä puolustusliittoa kuin se on mahdollista olematta liittokunnan jäsen. Tämä vahvistui vielä uudemman kerran NATO:n Walesin huippukokouksessa syksyllä 2014. Liittokunnan turvatakuut eivät meille ulotu, jäseniä kun emme ole, mutta muissa suhteissa yhteistyö on läheistä, suorastaan saumatonta. Ja jäsenyys on meille samoin kuin Ruotsille koko ajan avoinna.

Olisiko Suomen nyt mahdollista hakeutua NATO:n jäseneksi?

Ulkoasiainministeriön keväällä 2016 laatima arvio Suomen mahdollisen NATO-jäsenyyden vaikutuksista tarjoaa lukijalle mielenkiintoisen näkökulman. Siinä todetaan ensinnäkin, että Suomi on pieni maa, joka historiansa aikana on aina joutunut sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin. Niin nytkin. Taas kerran alueella etsii voimapolitiikalleen oikeutusta Venäjä, joka muodostaa raportin kirjoittajien mukaan Suomen maanpuolustuksen kannalta ongelman.

Raportti päätyy kuitenkin selkeään johtopäätökseen: Suomen NATO-jäsenyys todennäköisesti vahvistaisi Suomen turvallisuutta, sillä maa pääsisi jäsenenä NATO:n viidennen artiklan turvatakuiden piiriin ja vahvistaisi pelotetta mahdollista hyökkäystä vastaan.

Jos näin on, miksemme sitten hakeudu liittokunnan jäseneksi, yksin tai ehkä mieluiten yhdessä Ruotsin kanssa?

Venäjä on jyrkästi ilmaissut vastustavansa Suomen (ja Ruotsin) NATO-jäsenyyttä. Tämä on tullut selväksi aina kun Suomen NATO-jäsenyys on noussut keskustelun aiheeksi. Mutta voiko pelkkä Venäjän vastustus olla syy meille olla ajamatta asiaa, joka meille suomalaisille on turvallisuutemme kannalta aivan keskeisen tärkeä?

Joka tapauksessa pitäisi olla itsestään selvää ja kaikkien maiden, myöskin Venäjän hyväksyttävissä, ettei yhdelläkään maalla saa olla veto-oikeutta Suomen turvallisuuspoliittisiin perusratkaisuihin. Me emme myöskään saa sitoa itseämme Ruotsin mahdollisiin NATO-ratkaisuihin, niin merkittävä maa kuin Ruotsi Suomen turvallisuuden kannalta onkin.

Kysymystä voisi kenties lähestyä toiselta taholta: mitä hyötyä Venäjälle voisi olla Suomen jäsenyydestä NATO:ssa?

Liittokunnan jäsenenä Suomi kykenisi luomaan vahvan pelotteen. Mitä vahvempi pelote, sitä paremmin se toimisi Suomen ja koko pohjoisen ja itäisen Euroopan vakautta lujittavana elementtinä. Jos Venäjä siis tänä päivänä todella aidosti ja tosissaan pelkää hyökkäystä lännen suunnalta, Suomi voisi taata, että sen alueelta hyökkäyksen uhkaa ei Venäjälle sallita. NATO tekee päätöksensä yksimielisesti, joten Suomen päätöksillä olisi tässä kysymyksessä ratkaiseva merkitys.

Suomen asemoitumisen luulisi olevan linjassa Venäjän pyrkimysten kanssa olettaen, että myös Venäjän tavoitteena on vakaa ja turvallinen Pohjois-Eurooppa. Venäjällä olisi NATO-Suomen kanssa 1340 kilometriä yhteistä rajaa, jota ei missään olosuhteissa käytettäisi Venäjän legitiimien turvallisuusetujen vastaisesti. Tämän Suomi voisi liittymisasiakirjassaan muodollisesti taata.

Suuntaa antavaksi ennakkotapaukseksi kelpaa Norjan ja miksei myös Tanskan harjoittama liennytyspolitiikka kylmän sodan aikana. Silloin Norja ilmoitti pidättäytyvänsä rauhan aikana sijoittamasta muiden NATO-maiden raskasta sotilaskalustoa Ruijaan (Finnmark) ja järjestämästä liittoutuman sotaharjoituksia 24. itäisen pituuspiirin itäpuolella Ruijassa. Norja ja Tanska ilmoittivat myös kieltävänsä liittoutuman ydinaseiden pysyvän sijoittamisen alueilleen rauhan aikana.

Jos Venäjä siis tänä päivänä todella aidosti pelkää hyökkäystä lännestä – siitäkin sillä on ikävä kyllä historiallista kokemusta – ratkaisisi Suomen jäsenyys senkin ongelman. Mikäli Venäjä näkisi Suomen jäsenyyden tässä hahmotetulla tavalla myönteisenä seikkana, syntyisi Suomelle ja Venäjälle ainutkertainen mahdollisuus historialliseen tilaisuuteen kohdata toisensa “silmän tasalta“, tasavertaisina suvereeneina valtioina. Olisiko Venäjästä mukaan tällaiseen järjestelyyn?

Vielä sananen NATO-jäsenyyden tuesta Suomessa. Perinteisesti noin neljännes kansasta on eri aikoina tehdyissä gallup-kyselyissä ilmaissut tukensa jäsenyydelle. Yli puolet maanpuolustuksesta erityisesti kiinnostuneiden kansalaisryhmien jäsenistä, esimerkiksi Reserviläisliiton mielipidekyselyissä, ilmoittaa tukevansa jäsenyyttä. Upseeriliiton hiljattain teettämässä kyselyssä alan ammattilaisista, aktiiviupseereista, jäsenyyttä kannattaa 64 prosenttia. Eversteistä ja kenraaleista jopa 70 prosenttia on Suomen NATO-jäsenyyden kannalla.

Erään mielipidetiedustelun mukaan yli puolet suomalaisista tukisi valtiojohtoa, jos se lähtisi hakemaan Suomelle NATO-jäsenyyttä. Tämän pohjalta on tulkittavissa, että kansalaiset kenties odottavat tämän kysymyksen suhteen valtiojohdolta määrätietoista johtajuutta. Samaan suuntaan viittaa sekin, että yli puolet suomalaisista on valmis NATO-jäsenyyteen, mikäli Ruotsi päättää hakea itselleen jäsenyyttä.

Tuskin tulee aikaa, jolloin Venäjä suhtautuisi kannustavasti Suomen aikeisiin hakea NATO:n jäsenyyttä. Myöskään Ruotsin positiivisesta päätöksestä NATO:n suhteen ei ole odotettavissa lähiaikoina päätöstä. Tosiasia on ja sellaisena se pysyy, että Suomen on tämä ratkaisu tehtävä itsenäisesti ja lähtien omista kansallisen turvallisuuden lähtökohdistaan. Pysyttäytymällä liittokunnan ulkopuolella Suomi ja Ruotsi saattavat pahimmillaan lisätä epävarmuutta Itämeren alueella, eikä päinvastoin.

Pauli Järvenpää

Pauli Järvenpää

Vanhempi tutkija, International Centre for Defence and Security (ICDS), Tallinna

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt