Verkkouutiset

Suomalaisista isompi osa vastustaa kuin kannattaa maakuntaveroa, ilmenee EVAn tutkimuksesta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Vain joka neljäs kannattaa maakuntaveroa

Eniten hyvinvointialueiden verotusoikeutta vastustavat EVAn tutkimuksessa kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaiset eivät edelleenkään lämpene maakuntaverolle. Vain vajaa neljännes eli 23 prosenttia pitää oikeana, että hyvinvointialueilla olisi verotusoikeus, koska ne päättävät jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollosta. Eri mieltä on reilu kolmannes eli 35 prosenttia. Suurin osa eli 41 prosenttia ei osaa kuitenkaan sanoa kantaansa asiaan.

Tiedot ilmenevät Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn arvo- ja asennetutkimuksesta, johon vastasi 2 042 henkilöä. Tiedot kerättiin 24.9.–7.10.2021 Taloustutkimuksen internet-paneelilla. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Tuloksissa ei ole tapahtunut isoja liikahduksia sitten viime kevään, jolloin Elinkeinoelämän valtuuskunta kysyi myös asiasta. Epätietoisten määrä on hieman laskenut ja verotuksen vastustajien määrä noussut.

Selkeimmin maakuntaveroa vastustavat isoista puolueista kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajat. Kokoomusta äänestävistä 55 prosenttia katsoo, ettei hyvinvointialueilla tulisi olla verotusoikeutta, kun veroa kannattaa viidennes.

Perussuomalaisten tukijoissa vastustajia on 52 prosenttia ja kannattajia 14 prosenttia. Maakuntaveroa kannatetaan eniten vihreiden äänestäjäkunnassa. Heistä 40 prosenttia tukee hyvinvointialueiden oikeutta maakuntaveroon. Seuraavaksi eniten maakuntaveroa kannatetaan keskustan tukijoissa. Heistä veroa kannattaa 38 prosenttia.

Eniten epätietoisia maakuntaveron suhteen näyttäisi löytyvän vasemmistoliiton kannattajista, joista 51 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa hyvinvointialueiden verotukseen. Vähiten epävarmoja löytyy kokoomuksen kannattajista, joista vajaa viidennes eli 24 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa jompaan kumpaan suuntaan.

EVAn arvo- ja asennetutkimuksessa todetaan, että hallitusohjelmaan kirjattu maakuntaveron käyttöönotto on joutunut vastatuuleen, kun hallituksen sisällä on ollut siitä erilaisia näkemyksiä. Myös parlamentaarinen maakuntaveroa pohtinut työryhmä suhtautui kriittisesti maakuntaveroon, ja arvioi sen aiheuttavan verotukseen kiristymispainetta, alueellisten erojen kasvua ja palveluiden yhdenvertaisuuden heikentymistä.

Hallituksen käynnistämä valmistelutyö maakuntaveron käyttöön ottamiseksi jatkuu kuitenkin toistaiseksi. Verkkouutisten joulukuun kyselyssä ryhmäjohtajille selvisi, ettei hallituspuolueissa ole halua viheltää selvitystä poikki.

LUE MYÖS:
EVA selvitti: Näistä syistä maakuntaveroa vastustetaan

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)