Abiturienttien penkkareita suositellaan siirrettäväksi. LEHTIKUVA / HANNA MATIKAINEN

Penkkareiden ja vanhojen tanssien siirtoa suositellaan

HUSin johtajaylilääkärin mukaan noin tuhat tartuntaa viikossa Uudellamaalla on liikaa.

Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä on päättänyt tänään torstaina suositella sekä penkkareiden että vanhojen tanssien siirtämistä myöhempään ajankohtaan.

Koordinaatioryhmä keskusteli kokouksessaan abiturienttien palaamisesta lähiopetukseen.

– Uudenmaan abiturientit ovat huonommassa asemassa kuin muualla maassa asuvat, jos etäopetus ei ole kaikkialla käytäntönä. Olemme kuitenkin Uudellamaalla edelleen leviämisvaiheessa ja nopeasti leviävä muuntunut virus eivät puolla rajoitusten lieventämistä, koordinaatioryhmän puheenjohtaja, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoo tiedotteessa.

Etäopetuksesta päättävät kunnat. Suosituksen antanut koordinaatioryhmä toivoo, että sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ottavat abiturienttien opetusjärjestelyt ja ylioppilaskirjoitusten turvaamisen pikaiseen käsittelyyn.

Koordinaatioryhmä päätyi pitämään rajoitukset ja suositukset Uudellamaalla ennallaan. Kasvomaskin käyttöä suositellaan yli 12-vuotiaille muun muassa julkisessa liikenteessä, julkisissa ja yksityisten palveluntarjoajien tiloissa, oppilaitoksissa harrastustoiminnassa ja työpaikoilla.

Harrastustoiminnan keskeyttämistä suositellaan edelleen sisätiloissa ja yli 20-vuotiailta myös ulkona.

Epidemiatilanne näyttää Uudellamaalla vakiintuneen noin 1000 uuden viikoittaisen tartunnan tasolle.

– Tämä on liikaa. Tavoitteenamme on saada epidemiatilanne Uudellamaalla perustasolle. Vasta tällöin rajoituksista ja suosituksista voidaan laajasti luopua, Mäkijärvi sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt