Työttömiä tohtoreita ensi kertaa yli tuhat – yliopistoleikkaukset pahentavat tilannetta

Tohtoreitten työttömyys on ylittänyt ensi kerran tuhannen rajan, kertoo Tieteentekijöiden liitto.

Työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen mukaan työtä ilman oli huhtikuussa 1018 tohtoria.

Tieteentekijöiden liiton mukaan kesän aikana tilanne pahenee entisestään, koska monien tieteentekijöiden määräaikainen työsuhde päättyy. Hallitusohjelman leikkauslista ei lupaa hyvää myöskään jatkossa.

– Hallituksen leikkauslista vie yliopistoilta 500 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä. Myös Suomen Akatemian ja Tekesin rahoitusta vähennetään. Elinkeinoelämän kiinnostus tohtoreitten osaamisen hyödyntämiseen ei ole ikävä kyllä kasvanut. Mistä tulevat tohtorit löytävät töitä, kysyy Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen.

Viime vuonna valmistui ennätysmäärä uusia tohtoreita – 1860. Yliopistot siis ylittivät reippaasti tavoitteensa, joka on määritelty 1600:ksi muun muassa valtion budjettikirjassa. Noin kolmannes uusista tohtoreista työllistyy akateemiselle uralle.

Yliopistoissa käydään paraikaa väen vähentämisiin johtavia yt-neuvotteluja. Koulutus- ja tieteenalojen karsinta on meneillään paraikaa monissa muissakin yliopistoissa.

Tieteentekijöiden liitto pitää pöyristyttävänä, että hallitus haluaa laskea suomalaisten osaamistasoa.

– Hallitus haluaa vähentää maisterikoulutusta peräti 20 prosentilla. Tavoitteena on, että suuri osa opiskelijoista siirtyy työelämään jo kanditutkinnolla. Samalla madalletaan kelpoisuuksia. Vaativia työelämän erikoistaitoja ja pitkäjännitteistä itsenäistä työskentelyä opiskellaan kuitenkin lähinnä maisterivaiheessa. Edellisen hallituksen aikana asetettiin tavoitteeksi, että suomalaiset ovat maailman osaavin kansa – nyt tästä siis ollaan luopumassa, toteaa Koikkalainen.

Suomessa vain 18 prosenttia tutkimus- ja kehitystoiminnan parissa työskentelevistä henkilöistä on suorittanut tohtorin tutkinnon.

– Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on puhunut tuottavuusloikasta. Aikamoinen tuottavuuden loikka voitaisiin saavuttaa jo sillä, että julkinen sektori ja yritykset ymmärtäisivät palkata tohtoreita kehittämään uutta ja parantamaan kilpailukykyä, Koikkalainen toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt