Brittitutkijoiden mukaan maailmalla leviävä uusi koronavirusvariantti ei ole entistä vaarallisempi. Aiemmat arviot taudin kovemmasta tartuttavuudesta näyttävät kuitenkin löydösten perusteella pitävän kutinsa. Tämä huolestuttaa asiantuntijoita.
Britannian hallitus on julkaissut uuden virusmuodon vaarallisuutta koskevan raportin täällä. Viime viikon keskiviikkona julkaistussa brittitutkimuksessa taas kerrottiin, että tauti tarttuu aiempaa herkemmin. Tutkijat varoittivat tuolloin, että ärhäkämmän koronaviruksen suitsiminen voi vaatia lisää rajoitustoimia kuten koulujen ja yliopistojen sulkemisia sekä rokotusten kiihdyttämistä.
Vaikka niin ei äkkiseltään luulisi, on aiempaa helpommin tarttuva virusmuoto asiantuntijoiden mukaan huonompi vaihtoehto kuin vakavampi virusmuoto, joka tarttuu yhtä herkästi kuin ennen..
– Kokonaisuutena arvioiden uusi mutatoitunut variantti, joka on tarttuvampi, mutta ei vakavampi, on pahempi – ja sellaisesta on nyt kyse, Harvardin yliopiston kansanterveystutkija ja epidemiologi, tohtori Eric Feigl-Ding sanoo Twitterissä.
Hän viittaa uutta koronavirusvarianttia tutkineen London School of Hygiene & Tropical Medicinen epidemiologi ja matemaatikko Adam Kucharskin arvioon. Kucharskin Twitterissä julkaisema esimerkkilaskelma herkemmin tarttuvan virusmuodon leviämisestä löytyy alta.
Esimerkissä verrataan 50 prosenttia tarttuvampaa virusta 50 prosenttia tappavampaan virukseen. Perusoletuksena on, että tautiin sairastuu 10[nbsp]000 ihmistä, tartuttavuutta ilmaiseva R-luku on 1,1 ja kuolleisuus 0,8 prosenttia. Tämä merkitsisi 129 kuolemaa kuukauden aikana.
Mikäli kuolleisuusriski kasvaisi 50 prosenttia, päästäisiin 193 kuolemaan, mutta mikäli tartuttavuus kasvaisi 50 prosentilla, tulisi kuolemia entisellä vakavuudella kuukaudessa peräti 978.
– Esimerkki on vain suuntaa antava, mutta sen ydinviesti on, että eksponentiaalisesti kasvavalla asialla (esimerkiksi taudin leviäminen) voi olla paljon enemmän vaikutusta kuin samalla suhteellisella kasvulla jossakin, joka vaikuttaa vain lopputulokseen (esimerkiksi taudin vakavuus), Kucharski avaa.
Uuden koronavirusmuodon on tutkimuksessa arvioitu olevan noin 56 prosenttia aiempaa herkemmin tarttuva. Brittihallituksen mukaan tauti saattaa olla kuitenkin jopa 70 prosenttia entistä tarttuvampi.
As an example, suppose current R=1.1, infection fatality risk is 0.8%, generation time is 6 days, and 10k people infected (plausible for many European cities recently). So we'd expect 10000 x 1.1^5 x 0.8% = 129 eventual new fatalities after a month of spread… 2/
— Adam Kucharski (@AdamJKucharski) December 28, 2020
Now suppose transmissibility increases by 50%. By above, we'd expect 10000 x (1.1 x 1.5)^5 x 0.8% = 978 eventual new fatalities after a month of spread. 4/
— Adam Kucharski (@AdamJKucharski) December 28, 2020
The above is just an illustrative example, but the key message: an increase in something that grows exponentially (i.e. transmission) can have far more effect than the same proportional increase in something that just scales an outcome (i.e. severity). 5/5
— Adam Kucharski (@AdamJKucharski) December 28, 2020
5) Also keep in a mind that a virus that spreads faster (more contagious) yields much worse total outcomes than a virus that is just merely more severe.
All things equal, a new mutated variant that is more contagious & no more severe is worse. And that is what we now have. https://t.co/F39PjnaiPu
— Eric Feigl-Ding (@DrEricDing) December 29, 2020