Verkkouutiset

Oikeusministeriön mukaan asianmukainen rokotussuoja on yksi aluevaalien terveysturvallisuuden varmistamisen keinoista. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

TS: Vaalitoimitsijoilta ei voida edellyttää rokotuksia

Keskusvaalilautakunnilla ei ole oikeutta tiedustella, mikä on toimitsijaksi rekrytoitujen tilanne.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun keskusvaalilautakunnan sihteeri Henna Puska sanoo Turun Sanomille, että vaalitoimitsijoille on jaettu rokotusinformaatiota jo alkusyksystä lähtien, jolloin heidän rekrytointinsa aloitettiin.

– Olemme korostaneet heille, että rokotus olisi tärkeä ja hyvä tapa suojautua virukselta, vaikka se ei olekaan ainoa tapa. Lisäksi olemme kannustaneet heistä jokaista hakemaan itselleen rokotukset Turun kaupungilta, Puska kertoo TS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hänen mukaansa rokotusasiassa vastuu on myös toimitsijaksi valitulla henkilöllä itsellään.

– Meillä ei nähdäkseni ole oikeutta pyytää vaalitoimitsijaa näyttämään meille koronapassiaan tai edellyttää häntä ottamaan rokotukset.

Oikeusministeriö lähetti tiistaina kunnanhallituksille kirjeen, jossa suositellaan kiirehtimään rokotusten antamista siten, että mahdollisimman monen vaalivirkailijan täysi rokotussarja saadaan annettua mahdollisimman hyvissä ajoin ennen aluevaaleja.

Ministeriön mukaan asianmukainen rokotussuoja on yksi aluevaalien terveysturvallisuuden varmistamisen keinoista.

– Tällä voidaan vähentää riskiä saada vakavia tautimuotoja ja edistää demokratian toteutumista. Rokotusten järjestämisessä voidaan tehdä yhteistyötä kunnan keskusvaalilautakunnan kanssa, kirjeessä todetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)