Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen suomii twitterissä oppositiopolitiikkaa.
– Sotea yritetty eri kokoonpanoilla jo yli 10 vuotta, jokainen kerta se on johonkin kaatunut tai kaadettu, Kaikkonen toteaa.
– Ja jälleen löytyy porukkaa, joka on taas siirtämässä päätökset hamaan tulevaisuuteen. Se ei käy, hän jatkaa.
Vihreiden kansanedustaja Antero Vartia vastaa Kaikkoselle, ettei ole monessakaan asiassa kritisoinut hallitusta. Hän sanoo päinvastoin toivoneensa monesti, että hallitus tekisi enemmän.
– Soten kohdalla vastustukseni ei ole oppositiopolitiikkaa, vaan uudistuksessa on mielestäni liian isoja ja perusteettomia riskejä, Vartia toteaa.
Keskustan kansanedustaja Markus Lohi vastaa Vartialle, että jokainen uudistus sisältää riskejä.
– Helpompi olisi jättää kaikki uudistukset tekemättä. THL:n mielestä suurempi riski on kuitenkin se, jos emme nyt toteuta uudistusta. Rohkeasti eteenpäin, Lohi toteaa.
Hän kiistää väitteet siitä, että maakuntien määrä lisäisi riskejä. Lohen mukaan se, jos nykyisiä maakuntia lähdettäisiin samalla yhdistelemään lisäisi merkittävästi täytäntöönpanon riskejä.
Kokoomuksen sote-kriitikkona tunnettu kansanedustaja Elina Lepomäki vastaa Lohelle lukuisten valiokunnissa kuultujen asiantuntijoiden pitäneen maakuntien suurta lukumäärää riskitekijänä kustannusten hillinnän kannalta.
– Arviointimenettelyä pidetään riskiä hillitsevänä tekijänä, mutta sen toimivuutta epäillään, Lepomäki sanoo.
Lohi vastaa, että nykyiset 265 järjestäjää olisivat vielä suurempi riski kustannusten hallinnan kannalta. Hän arvelee, että Uusimaa on toteutuksen kannalta suurin riski, eivät pienemmät maakunnat.
Elina Lepomäen mukaan nykyjärjestelmän ”evoluutio” sisältäisi silti vähemmän riskejä kuin suuri uudistus.
En ole monessakaan asiassa antanut kritiikkiä hallitukselle. Päinvastoin, toivonut monesti, että tekisitte enemmän. Soten kohdalla vastustukseni ei ole oppositiopolitiikkaa, vaan uudistuksessa on mielestäni liian isoja ja perusteettomia riskejä. Kysy vaikka @elinalepomaki.
— Antero Vartia (@anterovartia) May 16, 2018
Kenenkään asiantuntijan mukaan maakuntien määrä ei lisää riskejä. Sen sijaan se, jos nykyisiä maakuntia lähdettäisiin samalla yhdistelemään lisäisi merkittävästi täytäntöönpanon riskejä.
— Markus Lohi (@MarkusLohi) May 17, 2018
Kaikessa on riskinsä, mutta vielä suurempi riski kustannustenhallinnan kannalta olisi nykyiset noin 265 järjestäjää. Uusimaa lienee toteutuksen kannalta suurin riski, eivöt pienemmät maakunnat.
— Markus Lohi (@MarkusLohi) May 17, 2018