Olin hiljan katsomassa dokumentaarisen elokuvan Tammisunnuntai. Elokuva kertoo itsenäistymisen ensiaskeleistamme, alkuvuoden 1918 tapahtumista kuvaten ensin Euroopan ja Suomen suurta kuvaa tiivistyen siihen, kuinka tammisunnuntaina riisuttiin Etelä-Pohjanmaalla Ylistarossa 400 venäläissotilasta aseista.
Katsoessa pohdin vielä sitä, miten hienosti Suomi juhli koko viime vuoden satavuotista itsenäisyyttä. Aikalailla yhdessä ja yhtenäisesti. Sadoissa tapahtumissa juhlistettiin sitä, mitä olemme saavuttaneet sadassa vuodessa. Suomen historia on kuitenkin pidempi. Ei se sata vuotta sitten syntynyt, se kyti ja syntyi – olemme kasvaneet suomalaisiksi vuosisatojen kuluessa.
Ilman monisataista suomalaista kansallistunnetta olisimme tuskin selvinneet vuoden 1918 tapahtumista niin yhtenäisinä talvi- ja jatkosotaan. Historiamme synkkienkin vaiheiden keskellä olemme pystyneet löytämään yhtenäisyyden, joka on vienyt maata eteenpäin.
En yritä kuitenkaan muistella enempää aikoja ennen syntymääni. Minulle 70-luvulla syntyneenä Suomen menestyksen mittarit ovat monenlaisia. Olemme ottaneet 70-luvusta monta askelta kohti kansainvälistä Suomea, lähentyen länttä osana eurooppalaista yhteisöä. Hyvinvointipalvelut ovat hyvällä tasolla, eriarvoisuus on vähentynyt, lasteni koulupolku ja mahdollisuudet menestyä ovat hyvin erilaisia kuin omani. Monta hyvää kehitysaskelta ja vaihetta.
Tuohon jaksoon osuu kuitenkin myös vaikkapa 90-luvun alun lama. Tuon laman muistaa meistä moni, ja sen vaikutukset heijastuvat vielä tähänkin päivään. Saatamme muuten päästä tällä hallituskaudella työllisyysasteessa ensimmäistä kertaa lamaa edeltävän ajan ylittävään tasoon. Siis paras työllisyysaste lähes 30 vuoteen. Ponnistellaan, että niin käy.
Suomi on monella mittarilla maailman parhaimpia maita. Mutta kuinka hyvä ja millä mittarilla?
Tilastokeskus on kerännyt yhteen kansainvälisiä tutkimuksia, joissa Suomi on pärjännyt hyvin. Lista on pitkä.
Otan muutaman esimerkin listasta: Suomi on maailman vakain valtio, maailman kolmanneksi tasa-arvoisin maa, maailman turvallisin maa. Suomessa on OECD-maiden neljänneksi alhaisin köyhyysaste ja viidenneksi pienimmät tuloerot ja toiseksi eniten maailmassa inhimillistä pääomaa. Suomessa lapsilla on maailman kolmanneksi turvatuin lapsuus.
Samoihin faktoihin viitattiin kun eduskunnassa joulun alla käsiteltiin opposition välikysymystä eriarvoisuudesta. Minusta tämä on hyvää aineistoa siihen nähden, kuinka paljon Suomessa käydään keskustelua ongelmista, jotka ovat globaalisti suorastaan mitättömiä. Välillä unohdamme kuinka hyvin meillä asiat myös ovat.
Toki aina pitää tavoitella parempaa, ja en ole kieltämässä, etteikö meillä olisi haasteitakin. Kuitenkin nämä tilastot osoittavat, ettei ole väärin sanoa Suomen olevan hyvä maa. Meillä on oikeus olla ylpeitä.
Politiikassa valitettavasti faktat harvoin auttavat. Tilastokeskuksen koonnin väitteet eivät kuitenkaan ole poliitikkojen värittämiä, vaan tutkimuksia. Olisi hyvä, että tilastokeskus tai tutkijat jalostaisivat tuosta vielä uutta aineistoa. Siitä saa vielä monta hyvää muistutusta, jolla suhteuttaa ongelmiamme.
Myös oppositiota kehotan perehtymään aineistoon. Miksikö? Siksi, että olette valtaosin yhtä ansioituneita näiden menestystarinoiden syntymisessä kuin muutkin. Olisin odottanut, että viime vuonna juhliessa olisi tullut enemmänkin kiitosta yhteisille teoille eikä ainaista kritiikkiä.
