Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan tutkija Anu Isotalo kirjoittaa Turun Sanomien aliossa perusoikeusvirasto FRA:n tuoreesta tutkimuksesta. Siihen osallistui pääkaupunkiseudulla 502 haastateltavaa, joiden juuret olivat Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa.
– Eurooppalaisessa vertailussa Suomi on näiltä alueilta lähtöisin olevien henkilöiden syrjinnän kärkimaita. Vastaajista 45 prosenttia kertoi kokeneensa syrjintää taustansa vuoksi. Kolmasosa haastatelluista oli Somaliasta Suomeen muuttaneita tai heidän jälkeläisiään.
Tutkimuksessa tarkasteltiin Isotalon mukaan myös häirinnän ja syrjinnän kokemuksia julkisissa liikennevälineissä. Häirintää oli ihonvärin, etnisen taustan tai uskonnon vuoksi kokenut viimeisen vuoden aikana joka viides.
Aiemmassa vertailututkimuksessa erityisesti naiset kuvasivat kadulla kokemaansa toistuvaa häirintää.
– Olen aiemman tutkimukseni myötä keskustellut rasismin kokemuksista Turussa pitkään asuneiden somalialaistaustaisten naisten kanssa. Kirjoitukseni perustuu heidän kertomuksiinsa kaupunkitilassa kokemastaan rasistisesta häirinnästä. Häirintäkokemuksissa toistuvat tummaihoisuuteen, afrikkalaistaustaan, somalialaisuuteen, pakolaistaustaan ja islaminuskoisuuteen liitetyt alempiarvoistavat ja ulossulkevat merkitykset, tutkija kirjoittaa.
– Eräs naisten kuvauksissa toistuva teema on julkisissa liikennevälineissä ja bussipysäkeillä koettu rasismi. Sanallisen häirinnän ohella yleistä on epämiellyttävä tai vihamielinen tuijotus. Tulkintaa katseen loukkaavuudesta vahvistaa usein tekijän samanaikainen muu häiritsevä käytös. Sanallisessa häirinnässä toistuvat muun muassa henkilöön ja hänen oletettuun etniseen ja uskonnolliseen taustaansa kohdistuvat solvaukset, kehotukset lähteä Suomesta sekä tulkinnat ”suomalaisten verorahojen” viemisestä.
Kaupunkitilassa tapahtuvan rasistisen häirinnän ytimessä on tutkija Isotalon mukaan ”väärintunnistaminen – tulkinta siitä, että häirinnän kohde on ’väärässä paikassa’. Häirinnässä risteävät oletukset siitä, että tumma ihonväri ja muslimi- tai pakolaistausta sulkisivat pois kuulumisen, osallisuuden, tienaamisen ja kuluttamisen mahdollisuudesta Suomessa”.
– Naiset kertoivat myös keinoistaan vastustaa ja vältellä häirintätilanteita. Erityistä huomiota herättää kuitenkin se, että kanssamatkustajat eivät puutu kuuluvaan ja näkyvään häirintään. Naisten monivuotisen kokemuksen perusteella sivulliset eivät yleensä kommentoi tekijän käytöksen sopimattomuutta. Tapahtumaa todistavien tapana ei myöskään ole tukea loukattua henkilöä esimerkiksi katseilla, ilmeillä tai eleillä. Häirintätilanteen päättymisen jälkeen osoitettu huomio on yhtä lailla ollut olematonta.
