Verkkouutiset

SK: Postin jakeluhäiriöitä salaillaan

Postin työntekijöiden mukaan yhtiö ei noudata Viestintäviraston laatuvaatimuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Kuvalehden haastattelemien Postin tuotannon esimiesten mukaan jatkuvista jakeluhäiröistä ei kerrota julkisuuteen. Julkisesti yhtiö on ilmoittanut noudattavansa Viestintäviraston edellyttämiä laatuvaatimuksia.

Jakelun esimiesten kerrotaan kokevan paineita kaunistella tilastoja ja jättää raportoimatta päivittäisistä jakelujäämistä. Tällöin postit jaetaan tilanteen salliessa seuraavien päivien aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Osoitteen selvittämistä odottava posti voi odottaa jopa kuukausia. Postin mukaan lähetykset toimitetaan kolmen päivän sisällä.

Postin jakelussa työskentelevät kuvailevat ongelmia laajemmiksi kuin mitä julkisuuteen on kerrottu. SK:n tutkimissa kuvissa eri toimipaikoissa lojuu kymmeniä jakamattomia ja selvittelemättömiä postilaatikoita.

Postin ongelmien taustalla on jaettavan postin määrän lasku 2010-luvun aikana. Kirjeiden ja korttien määrä on vähentynyt noin kymmenen prosentin vuosivauhdilla. Toimitusjohtaja Heikki Malisen aikana postinjakajien työtahtia on kiristetty pidentämällä jakoreittejä jopa kaksinkertaisiksi.

Pari vuotta sitten aloitetun koneellisen lajittelun oli tarkoitus nopeuttaa postinjakelua, mutta työntekijöiden mukaan käytännön työ on muuttunut hitaammaksi ja raskaammaksi.

Helsingin postinjakajien pääluottamusmies Riitta Sievilä toteaa, ettei jakajilla ole enää aikaa tai mahdollisuutta tarkistaa jakamaansa postia.

– Hiljaisella tiedolla ja aluetuntemuksella ei ole enää mitään arvoa. Aiemmin jakaminen oli ykkösasia. Jakajat menettivät yöunet, kun vahingossa jakoi väärin. Nyt on pakko jakaa väärin, Sievilä sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)