Verkkouutiset

Keskusta: SDP kattaisi miljardin lisämenonsa hatusta

Keskustan mielestä työllistyminen on työikäisille parasta sosiaaliturvaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Se tuottaa samalla valtiolle ja kunnille verotuloja, joilla rahoitetaan palvelut. Kuten vasemmistoliiton edesmennyt kansanedustaja Outi Ojala aikoinaan sanoi: ”Vahva valtiontalous on köyhän paras turva”, sanoi kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen keskustan ryhmäpuheenvuorossa opposition välikysymyskeskustelussa eriarvoistumisesta.

Heikkinen totesi, että toisin kuin viime vaalikaudella, keskustajohtoinen hallitus ei säästä kuntien peruspalveluista ja tekee uudistuksia, jotta mahdollisuus laadukkaisiin palveluihin läpi elämän toteutuisi kaikkialla Suomessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Keskustajohtoinen hallitus toteuttaa perustulokokeilua. Toisin kuin viime vaalikaudella, tämän hallituskauden aikana noin 60 000:ssa perheessä on voitu iloita uudesta työpaikasta. Ensi vaalikaudelle on asetettava myös kunnianhimoinen tavoite vähintään sadastatuhannesta uudesta työllisestä, hän sanoi.

Niin ikään Heikkinen muistutti, että vaikeasta taloustilanteesta huolimatta takuueläkettä on korotettu tällä vaalikaudella kaksi kertaa. Omais- ja perhehoidon rahoitusta on parannettu. Opintotukeen tulee huoltajakorotus ja pienimpiä vanhempainpäivärahoja ja sairauspäivärahoja korotetaan.

– Lapsiperheiden tilannetta helpottavat varhaiskasvatusmaksujen alennukset. Ensi vuoden alusta lähes 7000 uutta pienituloista lapsiperhettä vapautuu varhaiskasvatusmaksuista, Heikkinen jatkoi luetteloaan.

Sen sijaan oppositio on keskustan mukaan esittänyt katteettomia lupauksia.

– Esimerkiksi SDP kattaisi vaihtoehtobudjeteissaan noin miljardin euron lisämenot hatusta vedetyllä mielikuvitusrahalla, tyhjentämällä Suomen Pankin ja Suomen itsenäisyyden juhlarahaston kassat sekä lisäämällä työssäkäynnin kustannuksia.

– Käytännössä SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto lisäisivät Suomen velanottoa niin kauan kuin velkarahaa saa. Jättäisitte laskun seuraavien sukupolvien, lastemme ja lastenlastemme maksettavaksi. Teillä on erikoinen käsitys sukupolvien välisestä tasa-arvosta, Heikkinen veisteli.

Hän huomautti, että pienituloisilla suomalaisilla iso osa tuloista menee ruokaan ja asumiseen.

– Olemme hämmästyneet demarien suunnalta tulleista avauksista lääkkeiden ja ruoan verotuksen kiristämisestä. Tämä vaikeuttaisi erityisesti pienituloisten ihmisten ja lapsiperheiden asemaa.

Heikkisen mukaan eriarvoisuus vähenee tehokkaimmin koulutuksen, ennaltaehkäisevien palveluiden ja työllisyyden myötä.

– Olemme erityisen huolissamme kaupunkien sisällä tapahtuvasta eriarvoistumisesta. Tähän eivät pure yksin valtionhallinnon toimet. Tärkeimmät päätökset asuinalueiden välisten erojen kaventamiseksi tehdään valtuustoissa, hän totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)