Verkkouutiset

Saksalaisministeri koronasta: Juhlat on juhlittu

Saksan terveysministerin mukaan asteittainen paluu normaaliarkeen voi pian olla mahdollista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan terveysministeri Jens Spahn pitää mahdollisena, että Saksassa otetaan pääsiäisen jälkeen ensimmäiset askeleet koronarajoitusten purkamisessa.

Hän toteaa Handelsblatt-lehdelle, että ohjeita ja sääntöjä noudattamalla päästään nopeammin takaisin normaaliin arkeen. Mutta kaikenlaisten juhlien järjestämisestä luovutaan toistaiseksi.

– Nyt on näkyvissä myönteinen suuntaus (tartuntaluvuissa), mutta sen on jatkuttava tasaisena, Spahn sanoo.

Hänen mukaansa tämä edellyttää sitä, että ihmiset noudattavat asetettuja rajoituksia myös pääsiäispyhinä.

– Jos kehitys jatkuu myönteisenä, voimme keskustella osavaltioiden pääministerien kanssa pääsiäisen jälkeen asteittaisesta normaaliarkeen palaamisesta.

Spahnin mukaan pandemia vaikuttaa ihmisten ja yhteiskunnan arkeen vielä pitkään, kuukausien ajan.

– Voimme vähentää riskiä viruksen leviämisestä edelleen noudattamalla yksinkertaisia sääntöjä, hän toteaa viitaten turvaväleihin, käsien pesuun ja kättelemättä jättämiseen.

– Asianmukaisella varovaisuudella asteittainen paluu normaalin arkeen on pian mahdollista. Mutta kaikenlaisista juhlista luovutaan pidemmäksi aikaa.

Saksassa liikkumisrajoitukset ovat tällä hetkellä voimassa 19. huhtikuuta asti.

Koulut, päiväkodit ja suurin osa kauppaliikkeistä ovat kiinni. Yli kahden hengen tapaamiset ovat kiellettyjä ja ihmisten välillä vaaditaan vähintään puolentoista metrin etäisyyttä.

Saksalaisen tutkijaryhmän mukaan liikkumisrajoituksia voitaisiin purkaa tietyin ehdoin. Hengityssuojat olisi saatava kattavasti käyttöön, kansalaisia pitäisi testata tehokkaasti ja tartuntoja pitäisi jäljittää ja kontrolloida mobiilidatan avulla. Lisäksi etäisyys- ja hygieniasäännöt pysyisivät voimassa.

Näin voitaisiin välttää tartuntamäärien uusi nousu rajoitusten purkuvaiheessa. Samalla halutaan torjua talousongelmia.

Liikkumisrajoitusten purkamisen aikataulusta ei ole vielä kerrottu julkisesti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)