S-Pankki kiistää johtaneensa asiakkaita harhaan – pankki tekee hinnastomuutoksen

Maksuttomuuttaan markkinoineen S-pankin hinnasto muuttuu ensi maaliskuussa, kun maksuttomien automaattinostojen määrä rajataan ja luottokortin käytöstä veloitetaan laskutuspalkkio.

– Emme ole johtaneet asiakkaitamme harhaan. Maksuttomuuden markkinointi on kohdistunut peruspankkipalveluihimme ja näihin ei tule muutoksia, ilmoittaa henkilöasiakasliiketoiminnan johtaja Marja Pajulahti S-Pankin tiedotteessa.

Hinnastomuutokset koskevat S-Pankin mukaan joitakin palveluita, mutta dramaattisesta palvelumaksujen korottamisesta ei ole kyse.

Osa muutoksista rajaa pankin mukaan maksuttomien palveluiden käyttökertoja, esimerkiksi maksuttomien käteisnostojen määrä Otto-automaatilla rajataan viiteen nostokertaan.

Sen sijaan S-ryhmän kauppojen kassoilla käteisen nostaminen ja tallettaminen pysyvät maksuttomina ilman nostokertojen rajoituksia.

– Luoton käyttöön taas on aina liittynyt kustannuksia, kuten korko. Kesäkuussa käyttöönotettava laskutuspalkkio on luotonkäyttöön liittyvä maksu. S-Etukortti Visa ei siis muutu maksulliseksi vaan säilyy edelleen kuukausi- ja vuosimaksuttomana, Pajulahti kertoo.

Pankin mukaan hinnastomuutoksen taustalla on pankkitoiminnan kustannusten kasvaminen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt