Ron Jeremy Suomen viranomaisille: Lakatkaa katsomasta elokuviani

Pornotähti ja elokuvaohjaaja Ron Jeremy on närkästynyt Valviran päätöksestä sensuroida kasvonsa nimikkoromminsa etiketistä.

Lokakuun puolivälissä uutisoitiin, että Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on kieltänyt Ron de Jeremy -rommin valmistajaa käyttämästä pornotähti ja elokuvaohjaaja Ron Jeremyn kasvoja rommipullon etiketissä. Sen vuoksi valmistaja pikselöi Jeremyn kasvot pullon kyljestä.

Tuotteen maahantuoja kertoi Radio Citylle, että sumennus on tehty, koska Suomen viranomaistahojen mielestä Ron Jeremyn kasvot tuovat mieleen seksin ja sen saamisen.

– Viranomaisten mielestä tuote sekä siitä versioitu mausteisempi ”spiced”-rommi antavat ihmiselle mielikuvan seksin mahdollisesta saamisesta, kun juo tätä alkoholia. Seksiä ja alkoholia kun ei saa liittää toisiinsa, maahantuojan edustaja kertoi.

Nyt Jeremy ihmettelee YouTubessa julkaistulla videolla, mitä Suomen viranomaisilla on hänen kasvojaan vastaan. Jeremyn mukaan hänen nimikkorommiaan myydään ympäri maailmaa 25 maassa. Jeremy selittää edustavansa rommia siitä syystä, että ”ron” tarkoittaa espanjaksi rommia.

– Miksi se on Suomen viranomaisille ongelma? Johtuuko se siitä, että tein aikuisviihdettä vuosia sitten? Jos he tunnistavat naamani, se tarkoittaa sitä, että he katsovat alaikäisiltä kiellettyjä elokuvia. Lopettakaa se, Jeremy kehottaa videolla.

Jeremyn mielestä viranomaisten touhussa ei ole järkeä. Rommin valmistaja pikselöi ensin Jeremyn naaman pullon kyljestä, mutta sekään ei riittänyt Valviralle. Naama piti poistaa kokonaan, koska se oli viranomaisten mielestä edelleen tunnistettavissa.

– Heidän täytyy tuntea minut todella hyvin ja katsoa paljon aikuisviihdettä, Jeremy päättelee.

Nyt pullossa on nimen sijaan kolme mitalia ja Ron de Jeremy -nimi. Lopuksi Jeremy mainostaa tulevia elokuviaan Suomen viranomaisille.

Kommentit