Verkkouutiset

Roman Abramovits omistaa muun muassa Solaris-nimisen jahdin. LEHTIKUVA / AFP Savo Prelevic

Roman Abramovitsin pahin pelko toteutui – ”hän yritti irtautua Venäjästä”

Britannia, EU, Kanada ja Australia ovat asettaneet oligarkille matkustusrajoituksia ja jäädyttäneet hänen omaisuutensa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäläistaustainen oligarkki Roman Abramovits yrittää siirtää nopeasti osia jättiomaisuudestaan laajenevan pakoteverkon ulottumattomiin, kertoo Wall Street Journal.

Abramovitsin kerrotaan valmistautuneen vuosien ajan sitä päivää varten, jolloin länsimaat kääntyisivät häntä vastaan.

Hän on venäläis-israelilainen miljardööri, jolla on siteitä presidentti Vladimir Putiniin. Abramovits ja kymmenet hänen kaltaisensa liikemiehet elivät länsimaiden hallitusten pakoteuhan alla Moskovan-suhteiden huonontuessa.

Pakotteet lopulta tulivat Ukrainan sodan myötä. Abramovits ei kuitenkaan osannut odottaa tämän mittakaavan rangaistuksia, kertovat asiaan perehtyneet ihmiset.

Pakotteet ovat käynnistäneet kissa ja hiiri -leikin, jossa hän yrittää siirtää osia omaisuudestaan turvaan.

Iso-Britannia, Euroopan unioni, Kanada ja Australia ovat asettaneet hänelle matkustusrajoituksia ja jäädyttäneet hänen omaisuutensa hallintoalueillaan.

Lontoo ja Bryssel katsovat Abramovitsin hyötyneen läheisistä suhteistaan Putiniin. Rankaisemalla Venäjän bisneseliittiä länsimaiden hallitukset pyrkivät painostamaan Moskovaa muuttamaan kurssiaan Ukrainassa.

Viime viikkoina Roman Abramovits on yrittänyt myydä joitain Yhdysvalloissa olevia rahastojaan. Hän laittoi omistamansa lontoolaisen jalkapalloseura Chelsea FC:n myyntiin. Myös 15 makuuhuoneen kartano Lontoossa laitettiin myyntiin.

Hänen pitkään hallinnoimansa teknologiayritysten ja uusiutuvan energian hankkeiden sijoitusväline siirrettiin liikekumppanin omistukseen vain tunteja Venäjän sotilasoperaation alkamisen jälkeen.

Abramovits nousi 1990-luvulla yhdeksi Venäjän johtavista oligarkeista. Omaisuutensa hän keräsi alun perin öljynviennillä mutta myöhemmin myös alumiinilla ja teräksellä.

Hänen omaisuusostonsa ja hyväntekeväisyytensä ansiosta Abramovitsiin suhtauduttiin erittäin lämpimästi länsimaisissa pääkaupungeissa

– Hän yritti irtautua Venäjästä, sanoo entinen venäläinen pankkijohtaja ja nykyinen Moskovan Carnegie-keskuksen ohjelmajohtaja Andrei Movchan.

– En usko, että hän tai kukaan muukaan osasi odottaa, mitä tapahtuisi.

Abramovitsin edustajien mukaan hän oli välittömästi hyökkäyksen jälkeen mukana yrittämässä auttaa rauhanponnisteluja Ukrainan ja Venäjän välillä. Kun yleinen mielipide kääntyi häntä vastaan, kävi selväksi, että hän ei kyennyt pitämään kiinni arvokkaimmasta omaisuudestaan.

Monet hänen hankkimansa talot ja jahdit ovat nyt vaarassa joutua pakoteverkkoon, jonka avulla hallitukset voivat jäädyttää varat toistaiseksi.

Britannian hallituksen mukaan Abramovits ei ole toistaiskesi oikeutettu tuloihin jalkapallojoukkueen myynnistä. Osa hänen varoistaan on jäädytetty myös Yhdysvalloissa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)