Venäjän presidentti (Vladimir) Putinin puhe 1.12.2021 etupiireistä ja Naton laajentumisen rajoittamisesta on saanut Suomessa Nato keskustelun käymään kuumempana kuin ehkä koskaan. Useampikin poliittinen päättäjä eri puolueista on ilmaissut muuttaneensa käsitystään Suomen Nato-jäsenyydestä positiivisempaan suuntaan, kirjoittaa reservin majuri, Reserviupseeriliiton liittovaltuuston varapuheenjohtaja Jyri Vilamo.
– Toki vielä on paljon myös kansanedustajia, jotka näkevät asian toisin. Suomen presidentin ja hallituksen virallinen linja on ollut ns. Nato-optio, jossa Suomi itsenäisesti päättää mahdollisen hakemuksen jättämisestä.
Vilamon mukaan todellisuudessa optio-sana on sen varsinaisesta merkityksestä pahasti harhaanjohtava.
– Median ja poliitikkojen tulisi lopettaa sen käyttö. Ennemmin pitäisi puhua Naton avoimien ovien politiikan mahdollisesta hyödyntämisestä.
Vilamo toteaa myös, että yleisesti on puhuttu siitä, kauanko mahdolliset neuvottelut voisivat kestää (yleinen arvio 6-24 kk) ja olisiko hakuprosessin ajaksi mahdollista saada Natolta tai USA:lta turvatakuita.
Vilamon mukaan ei liene epäselvää kenellekään, että Venäjä käynnistäisi tässä tilanteessa erilaisia vastatoimia Suomea vastaan. Paljon on myös puhuttu siitä, että päätös jäsenhakemuksesta olisi hyvä tehdä yhdessä Ruotsin kanssa samanaikaisesti.
– Vähäistä keskustelua on ollut siitä, minkälaisella prosessilla itse päätös ja mahdollinen hakemus lähtisivät eteenpäin. Avoimia kysymyksiä ovat ainakin; tarvittaisiinko neuvoa antavaa kansanäänestystä ja riittääkö eduskunnassa määräenemmistö vai vaaditaanko kahden kolmasosan enemmistö? Kokonaan keskustelun ulkopuolelle on jäänyt myös, mitä mahdollisia laki- ja säädösmuutoksia vaadittaisiin?
Vilamo esittää oletuksena tilanteen, että Suomi on Naton jäsen ja jonkun jäsenmaan epävakaa tilanne laukaisee artikla 5:n mukaisen avunpyynnön.
– Millä perusteilla Suomi lähettäisi mahdollisia joukkoja tässä tilanteessa? Koostuisivatko ne ammattisotilaista, vai täydennettynä reserviläisillä tai jopa varusmiehillä? Meri- ja ilmavoimien osalta pääosa henkilöstöstä koostuu vakinaisesta väestä. Maavoimissa tilanne on täysin toinen, joukkojen pääosa on reserviläisiä. Minkälaisia joukkoja meidän pitäisi ylläpitää tällaista tilannetta varten? Olisivatko joukot vapaaehtoisia vai jo ennakkoon sitoumuksensa antaneita. Mikäli määrä ei olisi riittävä, pitäisikö käynnistää liikekannallepano? Entä jos Suomeen kohdistuu samaan aikaan sodanuhka, miten reagoimme silloin, Vilamo luettelee.
Hän toteaa, että mainittu lista on ei ole kaiken kattava mutta esimerkki asioista, joihin pitäisi olla valmiita ratkaisumalleja ja päätöksiä, ennen kuin edes haemme mahdollista jäsenyyttä.
– Siksi peräänkuulutankin Suomen valtiojohtoa, presidenttiä ja hallitusta käynnistämään selvitystyön, jossa jo nyt, hyvissä ajoin selvitetään näitä ja muita tarpeellisia asioita.
Vilamon mukaan emme ole valmistautuneet, eikä poliittisella johdolla ole kovin yhtenäistä näkemystä edes siitä tilanteesta, joka hakuprosessin käynnistäisi.
– Tähän pitäisi myös saada jonkunlainen selvyys. Osan mielestä raja on jo ylitetty. Joidenkin edustajien, jopa ministerien mielestä hakemuksen paikka olisi vasta tilanteessa, jossa se ei enää Naton-sääntöjen mukaan olisi edes mahdollista. Ennakoiva työ ei mene hukkaan, vaikka itse hakemusta ei sitten jätettäisikään. Se toimisi hyvänä pohjana niin poliittiselle- kuin myös kansalaiskeskustelulle, hän kirjoittaa.
