Kun konsultti, kouluttaja ja narsistinen luennoitsija löytää mielenkiintoisen puolitieteellisen teorian tarjoten ajatuksiaan meille, olemme todella vaarassa. Tässä on tarjolla taas uraa uurtava uusi ajattelutapa satojen muiden pitkään jonoon.
Näennäispsykologiallaan Psykopaatit ympärilläni -teos saa meistä kaikista toistemme kyttääjiä ja luokittelijoita: minkälaisia ihmisiä meillä on ympärillämme ja ketkä heistä ovat kaikkein haitallisimpia.
Thomas Erikson opastaa meitä jakamaan ihmiskunta, työtoverimme, sukumme ja ystävämme neljän eri väriluokan ihmistyyppeihin. Jako neljään antaa eväät karsinoida ihmiset vaarallisiin ja vähemmän haitallisiin. Hänen mukaansa vaarallisia psykopaatteja on ympärillämme yllättävän paljon.
Psykopaatti terminä jää huonosti määriteltyä. Kysehän on oikeastaan monivivahteisesta ilmiöstä, vakavasta sairaustilasta aina puuskittaiseen, tuulella käyvään ihmiseen. Hoitokeinoja Erikson ei jakele, koska se olisi ylivoimaista. Sen sijaan hän antaa neuvoja, kuinka torjua psykopaatin haittavaikutuksia ja estää tätä manipuloimasta ympäröivää ihmiskuntaa.
Neljä perustyyppiä ovat: punainen on päämäärätietoinen, suora, voimakas, lujatahtoinen, dominoiva. Keltainen on inspiroiva, verbaalinen ja avoin. Vihreä on stabiili, kärsivällinen, luotettava ja huomaavainen. Sininen on analyyttinen, perinpohjainen, tarkka, looginen ja huolellinen.
Luokittelun Erikson on lainannut perustaen viisautensa William Moulton Marstonin tutkimuksiin, joita kirjoittaja ei vaivaudu lasinkaan esittelemään, saati todistamaan millään menetelmällä luottamuksen arvoiseksi. Tällä perustalla monet eri koulukuntien myyntiteokset operoivatkin. Väitöskirjaksi tästä tai sen taustoista ei ole. Tai: voisi sittenkin olla, kun seuraa, minkälaisia väitöskirjoja tohtoritehtaat tänään suoltavat.
Alfa uros kyllä, mutta missä Golgata-Olgat?
Huomio kiintyy johtajatyypeistä löydettävään punaiseen hahmoon. Sen yhteydessä Erikson mainitsee tyypin mieheksi, alfaurokseksi, mitä juuri psykopaatit usein ovat. Tässä Erikson kuitenkin haksahtaa ja unohtaa puolet ihmiskunnasta: naiset.
Olen omissa havainnoissani – varmasti yhtä pitävissä kuin Erikson omissaan – joutunut todella karmeiden psykopaattisten ja manipuloivien naisten käsittelyyn. Naisten käytös on vastannut juuri Eriksonin kuvaamia punainen -ihmistyypin tapoja. He muistuttavat erehtymättömästi entisaikojen Golgata-Olga hahmoja, joille metakka, pahuuden ilmianto ja muiden ihmisten kärsimys ei aiheuta minkäänlaista päänvaivaa.
Olkoonkin, että vaikuttajahahmoista on tänä päivänäkin huomattava osa miehiä, pelottavaa on seurata, kuinka karskeja naisia alkaa mieskollegoittensa rinnalla johtotehtävissä – niin yrityselämässä kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa – näkyä. Naisten käyttäytyminen joukkoliikkeissä – tuoreessa tiedossa on vaikkapa #metoo –ilmentää myös heidän omaksuneen tuon Marston-Eriksonin mukaisen käytöstavan psykopaattisessa olotilassaan.
Erikson kuvailee punaista ihmistyyppiä tunteettomaksi, muiden kärsimyksiin välinpitämättömästi suhtautuvaksi. Hän vain unohtaa oivaltaa, miten lähellä toisiaan sukupuolet ovat, kun opiskelusisältö, yrityselämä ja työpaikkojen ihmissuhteet alkavat jakautua ja vaikuttaa tasaisesti. Kilpailu tekee meistä petoja ja liian usein toistemme vihollisia.
Johtajat, juristit, media… syntinä manipulointi
Onpa Eriksonilla antaa itsevarmaa tietoa ammateista ja asemista, joihin tuo vaarallinen punainen, lähellä psykopaattista olemusta tihkuva käytös liittyy. Ja nyt Erikson tukeutuu brittipsykologi Kevin Duttoniin, joka on psykopaattitutkimuksissaan päätynyt tarkkoihin kuvauksiin. Ko. herran pätevyys jää tässäkin tapauksessa tyystin esittelemättä.
Yleisimmin psykopaatteja on tavattavissa toimitusjohtajien parissa, koska heillä on mahdollisuus ja lupa sallia itselleen määräysvalta ja siinä ohessa manipulointi. Muita vastaavanlaisia ammattiryhmiä, jotka kykenevät harrastamaan manipulointia ovat juristit, radio-, tv- ja lehtitoimittajat, myyjät, kirurgit (?) ja poliisi. Pappeja sekä muita uskon ihmisiä Dutton ei ilmeisesti tutkinut.
Suuri yleisö on tämän päivän maailmassa erityisessä manipuloinnin kohteeksi joutumisen vaarassa. Niin poliitikot, heidän hankkeensa ja journalistit suoltavat kaiken aikaa eipäs-juupas-viestintää.
Maallikkoparka onkin ihmeissään, kun hänelle tarjotaan totuuksia valheiden muodossa ja valheita totuuksien muodossa.
Psykopaattien meille tarjoaman manipuloinnin tiedostaminen vaatii jokaiselta itsetuntemusta. Thomas Erikson tähdentääkin, että keskeinen tavoite on torjua manipulointi niin yhteiskunnan kuin yksilönkin kannalta haitallisena.
Asiasta toiseen. Mutta minkä voit, kun luet helsinkiläisestä päätiedotusvälineestä, kuinka innostava ja hieno asia on, että Töölön kirjastoon ovat kaikki huumeiden käyttäjät tervetulleita – läheltä ja kaukaa. Lastenkin osastolle? Ja että näin huumeongelmat saatiin lakaistua maton alle. Olisiko Töölöstä tuleva suvaitsevaisen Suomen pääkaupungin uusi Christiania: valokuvaaminen kielletty, koska heinän ja sauhujen myynti ja käyttö on sallittu? Manipulointia?
Tuossa tapauksessa Erikson varmasti alkaisi perata ongelmaa etsien, ollaanko tässä manipuloimassa kohti huumevapaata Helsinkiä, ketkä manipuloivat ja ovatko nämäkin psykopaatteja ympärillämme? Kuten ei hänen kirjansa, ei tuo selvitystyökään olisi kovin tieteellinen. Mutta se että Eriksonin väitetään kouluttaneen huomattavia yritysjohtajia, panee kyllä lukemaan pörssikursseja huolestuneena otsa rypyssä.
Thomas Erikson: Psykopaatit ympärilläni. Kuinka tunnistaa ja välttää manipulointi. Atena 2018.
