Verkkouutiset

Pohjois-Italia koronakaranteeniin – ”Kansallinen hätätila”

Italian hallitus on asettanut ison osan Pohjois-Italiaa koronaviruskaranteeniin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

The New York Timesin mukaan pääministeri Giuseppe Conten mukaan erittäin tiukat otteet ovat tarpeen tartuntojen taltuttamiseksi ja terveydenhoitoon kohdistuvan paineen keventämiseksi. Poliisi ja asevoimat on valtuutettu valvomaan karanteenia.

Italiassa on toistaiseksi havaittu noin 5[nbsp]800 koronavirustartuntaa, joista 233 on johtanut kuolemaan.

”Olemme kohtaamassa hätätilan. Kansallisen hätätilan. Tämä on vastuumme ottamisen hetki”, Conte sanoi tiedotustilaisuudessa.

Karanteenialueella asuu noin 16 miljoonaa ihmistä ja kaupungeista muun muassa Milano ja Venetsia jäävät sen sisälle. Karanteenin pituudesta ei ole varmuutta, mutta aiemman luonnoksen mukaan se kestäisi ainakin 3. huhtikuuta saakka.

Karanteeni kattaa alueelle tai sieltä pois liikkumisen lisäksi myös kieltoja esimerkiksi hautajaisiin osallistumiseen, kirkkojen messuihin ja kulttuuritapahtumiin. Terveydenhoitoalan henkilökuntaa on erikseen kielletty osallistumasta konferensseihin. Kaupoissa, ravintoloissa ja muissa julkisissa tiloissa kansalaisten tulee pitää toisiinsa vähintään metrin etäisyys, mutta niitä ei kuitenkaan suljeta.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)