Petteri Orpo. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Petteri Orpo: Suomella ei ole varaa enää yhteenkään tällaiseen riiheen

Kokoomusjohtajan mukaan työpaikkoja tarvitaan nyt eikä kymmenen vuoden päästä.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kutsuu pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen budjettiriihen tuloksia pettymykseksi.

– Ihmisiä irtisanotaan, tehtaita suljetaan. Työllisyystavoitteen toteutuminen siirrettiin vuosikymmenen loppuun, vaikka suomalaiset tarvitsevat työpaikkoja nyt, ei kymmenen vuoden päästä, Orpo tviittaa.

– Ei suomalaisten asioita näin voi hoitaa, hän jatkaa.

Petteri Orpo toteaa keskustan kynnyskysymysten muuttuneen kynnysmatoiksi.

– Työllisyystavoite karkaa ja velkaantuminen kasvaa. Suomella ei ole varaa enää yhteenkään tällaiseen budjettiriiheen, jossa välttämättömiä päätöksiä siirretään eteenpäin.

Hallituksen mukaan nyt on saatu aikaan ratkaisut, joilla Suomeen saadaan 31 000-36 000 uutta työllistä. Tavoitteen on kuitenkin määrä täyttyä vasta vuosikymmenen loppuun mennessä.

Työllisten määrään laskettiin lisäksi mukaan myös jo yli vuosi sitten sovittu eläkeputken alarajan nosto, jonka Antti Rinteen (sd.) hallitus sai niin sanottuna huomenlahjana edelliseltä Juha Sipilän (kesk.) hallitukselta. Jo toteutetun eläkeputken alarajan noston vuodella arvioidaan tuovan 6 500-7 000 lisätyöllistä.

Hallitus on myös jättänyt työmarkkinajärjestöjen ratkaistavaksi, miten yli 55-vuotiaiden työllisyyttä saadaan parannettua 10 000-12 000 uudella työllisellä. Hallitus on luvannut toimia itse, mikäli järjestöt eivät saa aikaiseksi ratkaisua.

– Budjettiriihessä hallitus pystyi tekemään uusia työllisyyspäätöksiä vain noin 16 000 työllisen edestä. Kolmannes tavoitteesta työnnettiin työmarkkinapöytään. Näiden ja vanhojen päätösten on tarkoitus vahvistaa työllisyyttä 31-36 000 VUOTEEN 2029 mennessä, Petteri Orpo summaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt