Verkkouutiset

Petteri Orpo KL:lle: Järkeen ei mahdu, miksi SDP vastustaa kansankapitalismia

Valtiovarainministerin mukaan uudistus ohjaa pankkitileillä seisovia varoja tuottavampaan käyttöön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan suuri osa suomalaisista tulee hyötymään uusista osakesäästötileista. Hallitus pyrkii saamaan lakimuutoksen voimaan ensi maaliskuussa, jolloin tilit tulisivat käyttöön vuoden 2020 alussa.

SDP:n ja vasemmistoliiton kansanedustajat ovat arvostelleet uudistusta voimakkaasti. Sosialidemokraattien Timo Harakan mukaan Suomi voisi menettää jopa 56 miljoonaa euroa vuodessa ulkomaille tehtyjen sijoitusten lähdeveroja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Petteri Orpo painottaa Kauppalehden haastattelussa, ettei tili tule maksamaan ensimmäisinä vuosina veronmaksajille mitään. Hänen mukaansa Suomi ei tule menettämään lähdeverotuloja, sillä EU- tai Eta-alueella ei ole täysin samankaltaisia osakesäästötilejä.

– Minun järkeeni ei mahdu, miksi SDP vastustaa kansankapitalismia, Petteri Orpo sanoo KL:lle.

Tileille sijoitettaville varoille tulee 50 000 euron katto, jolloin noin 85 prosenttia Suomen 800 000 osakesäästäjästä täyttää tilien edellytykset. Tileille voi jättää verovapaasti myyntivoittojen lisäksi myös osingot.

– Tällaisena tilistä tulee vetovoimainen. Sen avulla on mahdollisuus saada satoja tuhansia uusia osakesäästäjiä.

– Pankkitalletuksissa makaa nyt 86 miljardia euroa. Jos näitä varoja ohjautuu myös listautumassa oleviin yrityksiin, se on kansankapitalismia parhaimmillaan, Orpo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)