Verkkouutiset

”Pelkkä poliisitutkinta vaarantaa sanan- ja uskonnonvapauden”

Kansanedustajan mielestä uskonnonvapautta loukataan Suomessa syvästi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) kertoo poliisin kutsuneen hänet 2.3 kello 9.30 alkaen Pasilan pääpoliisiasemalle kuultavaksi rikoksesta epäiltynä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan, josta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Asia koskee valtakunnansyyttäjän määräämää esitutkintaa hänen vuonna 2004 kirjoittamasta pamfletista Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Julkaisijana toimineen Luther-säätiön edustajaa, teologian tohtori Juhana Pohjolaa on kuultu jo aiemmin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Oletan, että vanhan kirjoitukseni esiin nostaminen ja siitä rikosilmoituksen tekeminen elokuussa 2019 liittyi toiseen esitutkintaan kesäkuussa julkaisemastani twiitistä. Kysyin siinä kirkon päätöksestä tukea Helsinki Pride-tapahtumaa ja jaoin kuvan aiheeseen liittyvistä Raamatun jakeista. Mieleeni ei edes noussut ajatus, että julkaisuni voisi olla lain vastainen. Olin 1.11. lähes neljä tuntia kestäneessä poliisikuulustelussa, missä keskityttiin kristillisen uskon käsitteisiin, Räsänen kertoo.

– On hämmentävä, epätodellinen kokemus joutua poliisikuulusteluun Raamatun opetusten vuoksi maassa, jolla on pitkät juuret sanan- ja uskonnonvapaudessa. Näitä uutisia olemme tottuneet näkemään aivan toisenlaisesta viiteryhmästä, esimerkiksi Pohjois-Koreasta tai entisen Neuvostoliiton oloista. Sanan- ja uskonnonvapaus ovat demokratian kulmakiviä, Räsänen jatkaa tiedotteessaan.

Hän toteaa, että uskonnonvapautta loukataan syvästi, jos kiistetään oikeus olla samaa mieltä Raamatun opetusten kanssa.

– Eduskunta on yksimielisesti hyväksynyt kirkkolain, jonka mukaan kansankirkkomme tunnustaa Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa.

Räsänen kiistää ehdottomasti, että kirjoitukseni olisi vihapuhetta tai vähemmistöjen solvaamista tai panettelua.

– Käynnissä on tällä hetkellä kohdallani siis kaksi erillistä poliisitutkintaa. Kumpikin niistä kytkeytyy sanan- ja uskonnonvapauteen. Huomionarvoista tässä on se, että poliisi teki 13.9.2019 perusteellisen 11-sivuisen päätöksen, että pamfletista ei ole tarvetta tehdä rikostutkintaa, eikä ole syytä epäillä, että rikosta olisi tapahtunut.

Poliisi totesi päätöksessään: ”Mikäli esimerkiksi joidenkin Raamatussa esitettyjen näkemysten katsottaisiin sellaisenaan täyttävän kiihottamisrikoksen tunnusmerkistön, olisi myös Raamatun levittäminen tai saatavilla pitäminen lähtökohtaisesti kiihottamisrikoksena rangaistava.”

Räsäsen mukaan oli suuri yllätys, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen määräsi viime lokakuussa esitutkinnan toimitettavaksi asiassa.

– Oikeusturvan kannalta on ongelmallista, että korkeasti oppineet viranomaiset ovat näin eri linjoilla laintulkinnassaan. Jos lakia säätävä, 25 vuotta eduskunnassa istunut kansanedustaja ei tunnista mahdollista rikosta, miten tavallinen kansalainen voisi tunnistaa, hän kysyy.

Räsäsen mukaan sakkoa tai vankeusrangaistusta suuremmaksi ongelmaksi mahdollisesta tuomiosta nousisi vaatimus sensuurista: käsky poistaa sosiaalisen median päivitykset tai julkaisukielto kirjoitukselle.

– Samalla avattaisiin väylä, joka johtaisi julkaisukieltoihin ja moderneihin kirjarovioihin. Jo pelkkä poliisitutkinta vaarantaa sanan- ja uskonnonvapauden toimimalla pelotteena, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)