Verkkouutiset

”Pandemia on karannut käsistä”

Britannian itsenäinen tiedepaneeli tukee päätöstä muuttaa rokotusaikataulua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britannian itsenäinen Independent SAGE -tutkijaryhmä on antanut tukensa päätökselle muuttaa rokotusaikatauluja maassa kovaa vauhtia leviävän uuden koronavirusvariantin vuoksi.

Britannia on päättänyt nopeuttaa rokotuksia siirtämällä koronarokotteen toisen annoksen antamista. Näin pyritään saamaan ainakin ensimmäinen annos mahdollisimman monelle.

Virusmuodon on havaittu tarttuvan merkittävästi aiempaa herkemmin. Asiantuntijoiden mukaan tämä tekee taudin hillitsemisestä erittäin vaikeaa.

Independent SAGE:n arvio tilanteesta on karua luettavaa.

– Nyt on selvää, että viruksen uusi variantti, joka vaikuttaa nostaneen päätään Kaakkois-Englannissa, on merkittävästi tartuttavampi kuin aiemmat variantit, jopa 40-80 prosenttia, lausunnossa todetaan.

Tämä nostaa viruksen leviämistä ilmaisevaa R-lukua 0,4-0,8:lla.

Tutkijoiden mukaan on niin ikään selvää, etteivät nykyiset neljännen tason rajoitukset riitä hillitsemään uuden virusmuunnoksen leviämistä, vaikka koulut ja yliopistotkin pantaisiin kiinni.

– Pandemia on nyt karannut käsistä, terveydenhoitojärjestelmä on vaikeuksissa ja joidenkin sairaaloiden on jo pitänyt lopettaa kaikki toiminta, joka ei liity koronavirukseen. Terveydenhoitoa ei enää suojata. Tämän vuoksi on vahvasti perusteltua maksimoida kattavuus väestössä edes yhdellä rokoteannoksella, vaikka tämä vaatiikiin muutosta annostuksen aikatauluun, lausunnossa sanotaan.

Independent SAGE:n mukaan uuden koronavirusvariantin torjumisen vaatimien toimien kiireellisyyttä ei voi korostaa liikaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)