Verkkouutiset

Paavo Arhinmäki suitsisi siirtohintojen nousua lailla

Kansanedustaja vaatii, että hallituksen on rajoitettava sähkönsiirrosta saatavien voittojen tavoittelua lailla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Paavo Arhinmäen (vas.) mukaan alueellisen monopolin myyminen kansainvälisille pääomasijoittajille on johtanut hintojen kasvuun, ja nyt sähköverkkoja on vaikea palauttaa julkiseen omistukseen.

– Minulle on tullut useita viestejä, joissa kirotaan vuoden vaihteessa jälleen kohonneita sähkönsiirtohintoja. Arhinmäki sanoo tiedotteessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Monilla siirtomaksut ovat korkeampia kuin itse sähkönkulutuksesta kertyvät maksut. Erityisesti tikunnokassa on Caruna. Fortum myi verkkonsa kansainvälisille pääomasijoittajille.

Arhinmäki vastusti Caruna-kauppoja talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa vuonna 2013.

– Olin valitettavan oikeassa jättämässäni eriävässä mielipiteessä: alueellisen monopolin myyminen kansainvälisille pääomasijoittajille johtaa hintojen kasvuun, hän sanoo.

Kansanedustaja toteaa, että tehtyä ei saa tekemättömäksi ja että sähköverkkoja on kovin vaikea palauttaa julkiseen omistukseen, kun ne on kerran kansainvälisille sijoittajille myyty.

Arhinmäen mukaan ongelma ei koske vain Carunaa, vaan muitakin verkkoyhtiöitä. Ruotsissa sähköverkoista saatava tuottotaso on rajattu huomattavasti alhaisemmaksi kuin Suomessa. Arhinmäen mukaan asiassa pitää ottaa mallia Ruotsista.

– Jo silloinen elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) lupaili rajoituksia voitontavoitteluun. Aika lailla lupauksiksi ne jäivät (Juha) Sipilän (kesk.) hallitukselta, Arhinmäki sanoo.

Hän ehdottaa, että Sanna Marinin (sd.) hallituksen on tuotava eduskunnalle esitys, jossa sähköverkoista saatavaa tuottoa rajoitetaan huomattavasti lailla.

– Hallituksella on mahdollisuus puhaltaa korotusrumba poikki, tai ainakin jäädyttää sähkönsiirron hintojen nousuvauhtia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)