Asiakas astuu Helsingin Työllisyyden palvelutorille Pasilan TE-toimistoon heinäkuussa 2020. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Paavo Arhinmäki: Pulaa on vapaista työpaikoista

Kansanedustajan mukaan valtiovarainministeriön esittämät toimet heikentävät työttömien asemaa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ottaa Twitterissä kantaa Valtiovarainministeriön esitykseen työllisyystoimien parantamiseksi.

Tällä hetkellä 13 viikon työssäololla on oikeutettu yli vuoden mittaiseen ansiosidonnaiseen etuuteen. VM:n esityksen mukaan esimerkiksi työttömyysturvan työssäoloehtoa kiristettäisiin. Myös työttömyysturvan enimmäiskestoon olisi ehdotuksen mukaan tulossa työssäolon mukainen porrastus. Ehdotuksiin kuuluu myös se, ettei työttömyysturva jatkossa kartuttaisi eläkeoikeutta. Lisäksi esimerkiksi vuorotteluvapaasta luovuttaisiin.

Arhinmäen mukaan esitys heikentää työttömien asemaa. Hänen mukaansa pulaa ei ole työvoimasta vaan työpaikoista.

– Tällä hetkellä ei ole pulaa työvoiman tarjonnasta vaan pikemminkin vapaista työpaikoista, joihin työllistyä, Arhinmäki kirjoittaa Twitterissä.

– Tähän nähden on erikoista, että VM esittää vain toimia, joilla heikennetään työttömien asemaa ja näin ajatellaan heidän työllistävän työpaikkoihin, joita ei ole tarjolla.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi vastaa Arhinmäen tviittiin korostaen työttömyysturvan porrastuksesta olevan hyötyä tulevaisuudessa.

– Työttömyysturvan porrastus on rakenteellinen toimi. Sen tutkittu työllisyyttä ja julkista taloutta parantava vaikutus toimisi tulevat vuosikymmenet. Se ei koskisi käynnissä olevia ja tänä vuonna käynnistyviä työttömyysjaksoja. Parhaimmillaankin ensi vuonna saataisiin voimaan, Romakkaniemi kirjoittaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt