X
SULJE MAINOS
Kirjastojen lukusalit avataan jälleen asiakaskäyttöön. LEHTIKUVA / IRENE STACHON

Pääkaupunkiseudulla puretaan rajoituksia ensi tiistaista alkaen

Aikuisten liikuntaharrastuksia sisätiloissa rajoitetaan edelleen.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä linjasi tänään torstaina, että pääkaupunkiseutu on palannut alemmalle epidemiatasolle eli leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen.

Linjaus perustuu epidemiologiseen tilanteeseen ja tehtyyn kokonaisarvioon.

Kiihtymisvaiheeseen siirrytään välittömästi ja sen seurauksena palveluja avataan ja rajoituksia puretaan tiistaista 15. kesäkuuta alkaen.

Lasten ja nuorten (vuonna 2001 syntyneet ja tätä nuoremmat) harrastuksiin liittyvä kilpailutoiminta mahdollistetaan kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa rajoitetusti. Toiminnassa on noudatettava harrastustoiminnan terveysturvallisuusohjeita. Kisojen yleisöä koskevat edelleen Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätökset yleisötilaisuuksien osanottajamääristä.

Aikuisten harrastustoiminta mahdollistetaan kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa rajoitetusti. Aikuisten liikuntaharrastukset mahdollistetaan kuitenkin edelleen vain ulkotiloissa. Toiminnassa on noudatettava harrastustoiminnan terveysturvallisuusohjeita. Samojen ohjeiden noudattamista suositellaan myös yksityisille toimijoille.

Kirjastojen lukusalit avataan

Kuntien asiakaspalvelutilat avataan lukuun ottamatta kuntosaleja ja ryhmäliikuntaharrastustiloja. Avattavia tiloja ovat kirjastojen lukusalit, ryhmäkäytön tilat ja omatoimikäyttö sekä kulttuuritalojen ja muiden vastaavien esitys- ja opetustilat.

Kokous- ja kokoontumistilojen vuokraus mahdollistetaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston yleisötilaisuusrajoituksia noudattaen. Asiakaspalvelutiloissa ei käytetä enää kaavamaisia asiakasmäärärajoituksia, vaan huolehditaan tilakohtaisin järjestelyin terveysturvallisuuden toteutumisesta.

Koronakoordinaatioryhmä suosittelee lisäksi, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekisi mahdollisimman pian päätöksen henkilömäärärajoituksista luopumisesta yleisötilaisuuksissa.

Turvaväleistä luopumista suositellaan

Lisäksi koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekisi mahdollisimman pian päätöksen luopua turvaväleistä ja fyysisten kontaktien välttämisestä asiakastiloissa, koska edellytykset rajoitukselle eivät enää täyty.

Yksityistilaisuuksia suositellaan rajoitettavaksi samoin edellytyksin kuin yleisötilaisuuksia.

Alueelle voimaan jäävät palvelujen rajoitukset koskevat yhä aikuisten ohjattua liikuntaharrastustoimintaa sisätiloissa, kuntosalien ja ryhmäliikuntatilojen aikuisten omatoimikäyttöä sekä aikuisten kilpailu-, ottelu- ja turnaustoimintaa sisätiloissa.

Lisäksi aiemmat suositukset etätyöstä ja kasvomaskien käytöstä ovat edelleen voimassa. Terveysturvallisuussuosituksia tulisi edelleen noudattaa kaikessa toiminnassa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt