Verkkouutiset

Pfizerin uusia koronalääkkeitä laboratoriossa. / LEHTIKUVA / AFP

Onko Suomi tilannut uusia koronalääkkeitä vai ei?

Kansanedustajan mukaan ministeriön kanta on ollut toistaiseksi epäselvä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen uusien koronaviruslääkkeiden ennakkotilauksista.

Hän huomauttaa, että huolestuttavaan suuntaan kääntyneeseen epidemiaan voisi saada apua markkinoille saapuvista uusista lääkkeistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Muun muassa Isossa-Britanniassa MSD-yhtiön koronalääke on jo hyväksytty käyttöön, ja EU-alueella lääkkeen myyntilupaa arvioidaan parhaillaan. Myös lääkeyhtiö Pfizer valmistelee koronalääkettä, jolle todennäköisesti haetaan myyntilupaa Euroopan unionin alueelle. Lisäksi Euroopan lääkevirasto on hyväksynyt marraskuun alussa kaksi muuta koronalääkettä, Koulumies kirjoittaa.

Toiveena on, että lääkkeistä hyötyisivät erityisesti riskiryhmiin kuuluvat ja he, jotka eivät voi ottaa rokotetta terveydellisistä syistä. Kansanedustaja painottaa, että koronalääkkeiden rinnalla on tärkeää huolehtia rokotekattavuuden kasvattamisesta ja kolmansien sekä 5—11-vuotiaiden rokotteiden antamisesta.

Terhi Koulumiehen mukaan Suomen linja ennakkotilauksiin on ollut toistaiseksi epäselvä, eikä asiasta vastaava sosiaali- ja terveysministeriö ole esittänyt asiasta virallista kantaansa. Lääkkeitä voitaisiin ostaa tarvittaessa varastoon jo ennen EU:n myyntiluvan saamista.

– Rokotehankinnat osoittivat, että Suomen tulee olla hankinnoissa oma-aloitteinen. Pelkkä EU:n yhteishankintaan turvautuminen hidastutti koronarokotteiden saamista Suomeen, kun monet muut EU-maat huolehtivat aktiivisemmin omista rokotehankinnoistaan, Koulumies toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)