Kennelliiton puheenjohtaja Harri Lehkonen on ottanut tuoreeltaan kriittisesti kantaa koirien geneettiseen tutkimukseen liittyvään tutkimusyhteistyöhön. Kohu on lähtenyt osin liikkeelle Ruokaviraston satasivuisesta jalostusselonteosta, jossa keskeistä on se, että eläimelle kärsimystä ja perinnöllisiä sairauksia aiheuttavaa koiranjalostusta halutaan karsia valvontakriteerein, suositellaan jalostuksen eettisen neuvottelukunnan perustamista ja eläinlääkärin ilmoitusvelvollisuuden lisäämistä. Tapetilla on etenkin lyhytkalloisten koirien jalostus ja sen mahdollinen rajoittaminen tai kieltäminen.
Myös Kennelliitto on vahvasti koirien terveystutkimusten puolella ja sen jäsenet käytännön toimijoita koiranjalostuksessa. Erilaisia syytöksiä on esitetty puolin ja toisin, ja tilanne muistuttaakin nyt taistelutannerta Kennelliiton johdon ja johtavien koiratutkijoiden välillä. Kennelliitto edustaa jäseniään, eli myös lyhytkalloisten koirien kasvattajia. Heistä monet ovat tehneet mittavan elämäntyön jalostaakseen terveempiä koiria – joilla kuitenkin on ongelmia geeniperimässään.
Viime aikoina on keskusteltu paljon koirien jalostuksesta ja saatu uutta tietoa esimerkiksi lyhytkuonoisten koirien terveysongelmista ja hengitysvaikeuksista. Lehtitietojen mukaan myös valtakunnan kuuluisin koira Lennu on pysynyt poissa julkisuudesta rotuun liittyvien terveysongelmien vuoksi.
Helsingin yliopiston koirangeenitutkimusryhmä ja professori Hannes Lohi ovat tutkineet ja ottaneet kantaa eri sairauksien ja käyttäytymisen taustalla oleviin geeneihin. Koirien perimän kartoituksen myötä on saatu tietoa perinnöllisistä sairauksista, rakenteesta, väristä, koosta ja käyttäytymispiirteistä. Kennelliitto ja sen rotuyhdistykset ovat olleet keskeisessä roolissa kasvattajien ja koiran omistajien rajapinnassa. Tutkimusryhmä on saanut käyttää kattavaa KoiraNet- tietokantaa, jonne on tallennettu koirien tunnistetiedot, sukutaulut ja näyttelytulokset. Se on muuten fantastinen tietokanta: Koska tahansa voin esimerkiksi tarkistaa 30 vuotta sitten edesmenneen koirani esi-isät ja jälkeläiset. Nyt käsittääkseni tutkijoiden käyttöoikeus tähän tietokantaan on päättynyt.
Ihmisen ja koiran liitto alkoi ilmeisesti jääkaudella, jopa 17[nbsp]000 vuotta sitten. Metsästävät ihmiset ja metsästävä susi löysivät toisensa. Koira oli ehkäpä ensimmäinen eläin, jonka ihminen päästi lähelleen. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että yhteistyö on niin vanhaa, että se näkyy jo koiran geeneissä. Kesyyntyminen eli oikeammin domestikaatio on tarkoittanut, että koira on ottanut huomattavan roolin ihmisen elämässä ja päinvastoin. Koirarodut alkoivat vähitellen eriytyä käyttötarkoituksen mukaan.
Itse olen elänyt liitossa koiran kanssa lähes koko elämäni ajan. Lapsena kotona oli upea suojelukoulutettu rottweiler ja shetlanninlammaskoira kovalla paimennusvietillä ja isolla egolla. Espanjasta tuotu ja lentomatkalla vahingoittunut katalonianpaimenkoira tuli seuraavaksi. Siitä ei tullut suvun kantaäitiä Suomessa, mutta ystävyys aran koiran kanssa oli opettavainen ja pitkä. Teini-ikäisenä harrastin junior handleria koiranäyttelyissä, se oli hieno yhteisö. Aikuisella iällä olen jo kolmannen cockerspanielin onnellinen omistaja. Lasten kanssa loputtomalla kärsivällisyydellä varustetuilla spanieleilla on upea seurakoiran luonne ja nolla prosenttia aggressiivisuutta. Kennelliiton jäsen olen tietenkin ollut vuosikymmeniä.
Kokoomuksen periaatteisiin on kirjattu, että eläinten hyvä kohtelu kuuluu sivistykseen. Eläimillä on ihmisen tarpeista riippumaton arvo itsessään.
Uskon ja toivon, että olemme uuden, positiivisemman koiranjalostuksen tien alussa. Aivan jokaisen koirarodun kasvattajien, omistajien ja tuomareiden tulisi keskustella enemmän oman rotunsa tulevaisuudesta. Liian monella rodulla on liioiteltuja piirteitä.
Ei tarvitse kuin selata koirakirjoja 1960-luvulta ja verrata muotovalioita nykypäivän muotovalioihin, niin jokainen voi huomata eron. Saksanpaimenkoiran liioiteltu laskeva selkälinja, mäyräkoiran lyhentyneet jalat, bulldogin laajentunut rintakehä. Muutama päivä sitten hain netistä kuvia nykypäivän rottweilerista. Se näytti aivan eri koiralta kuin 1980-luvun palkittu narttumme.
Suomalaiset koirat menestyvät valtavan hyvin koiranäyttelyissä ympäri maailmaa. Meillä tehdään upeaa jalostustyötä. Onkin raju valinta lähteä viemään rotuja eri suuntaan kuin kansainvälinen standardi painottaa. Uskallammeko? Olemmeko valmiit ottamaan riskin luonnollisempien ja liioittelemattomampien koirarotujen puolesta? Se on kysymys, johon koiraväki saa vastata tulevina vuosina. Minä toivon, että uskallamme. Olemme sen velkaa parhaille ystävillemme.
