Verkkouutiset

Laillista ostaa vaatteet Prismasta, mutta ei vaatekaupasta – oikeusoppinut ihmettelee

Koronarajoitusten pelätään johtavan kilpailun vääristymiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itä-Suomen yliopiston hallinto-oikeuden yliopistonlehtori Matti Muukkonen ennakoi hallituksen kaavailemien liikkumisrajoitusten aiheuttavan ongelmia yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

– Jatkossa vaatteet laillista hakea Prismasta ja Cittarista, mutta ei välttämättä vaatekaupoista? Miten minusta pahasti tuntuu, että tässä voi olla jokunen yhdenvertaisuusongelma, Muukkonen tviittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Hän on jakanut Twitterissä Helsingin Sanomien uutisen valtioneuvoston kanslian julkaiseman luonnoksen pykälistä, joilla rajoitukset saatettaisiin voimaan

Esitys sallii ”henkilökohtaisen elämän kannalta välttämättömien tarvikkeiden” hankkimisen. Näiden pitäisi esityksen mukaan liittyä esimerkiksi jonkin välttämättömän asian korvaamiseen ja olla sellaisia, joiden hankkimista ei voi lykätä myöhemmäksi. Vaateshoppailu, levykaupassa vierailu tai uuden viihde-elektroniikan hankkiminen eivät siis välttämättä täyttäisi ehtoa.

Muukkoselle todetaan Twitter-ketjussa, että ”Belgiassa edellisellä rajoituskierroksella marketeista sai ostaa vain ruokaa, mutta ei vaatteita, ettei kilpailu vääristy”.

Toinen kommentoija kertoo tarvitsevansa sukkia ja alusvaatteita: ”Meinasin kyllä ostaa Prismasta, saa nähdä sulkeeko noi Keravan Prisman yläkerran.”

Hallituksen lakiesitys on määrä antaa tänään torstaina eduskunnalle. Rajoitukset otettaisiin kuitenkin käyttöön vasta erillisellä valtioneuvoston asetuksella ja vain osassa maata.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)