X
SULJE MAINOS
Taimenten kutuaika on parasta aikaa meneillään purossa, jonka vesi on muuttunut harmaaksi liejuksi. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Mustaa, kuplivaa liejua – HS: Helsingissä paljastui taas jätepäästö

Pääkaupungin tärkeimpänä pidetyllä taimenpurona on ollut runsaasti vastoinkäymisiä viime vuosikymmeninä.

Vain hieman alle kaksi vuotta sitten ilmeni, että Helsingin kaupunki oli vuosien ajan kaatanut Pirkkolan uimapaikan kloorivesiä suoraan luontoon, josta kloorivesi oli valunut suoraan taimenten kutupaikoille, kuten esimerkiksi Helsingin tärkeimpänä taimenpurona pidettyyn Haaganpuroon, kertoo Helsingin Sanomat.

Nyt puroon, jossa on parhaillaan menossa taimenten kutuaika, valuu Maununnevan lumenvastaanottopaikalta harmaata liejua, joka samentaa vettä monin paikoin purossa ja sen sivu-uomissa.

Maununnevan lumenvastaanottopaikka sijaitsee virtavesiaktiivi Mikael A. Mannisen mukaan pulmallisessa paikassa, sillä alue on vedenjakaja: sieltä valuu kahteen meritaimenen kutupaikaksi elvytettyyn vesistöön vettä, ja sen mukana myös epäpuhtauksia. Mannisen mukaan lieju ei kulkeudu puroon suoraan lumenvastaanottopaikalta vaan kiertää sivu-uoman mukaisesti noin 500 metrin matkan ennen kuin laskee Haaganpuroon.

– Lumenvastaanottopaikan vierestä lähtevän Haaganpuron sivu-uoman vesi oli torstaina likaveden näköistä liejua. Vesi muuttui sameammaksi Maununnevalle päin mentäessä, ja lopulta täysin läpinäkymättömäksi, Manninen toteaa HS:lle.

Lähimmät kutusoraikot sijaitsevat vain noin sadan metrin päässä lumenkaatopaikalta johtavan uoman ja Haaganpuron pääuoman yhtymispaikasta.

Lumenvastaanottopaikalla on yritetty vauhdittaa viime talven lumien sulamista kuorimalla lumikinosten päältä hiekkaa ja pölyä. Sulamisvedet ohjataan purkuojiin ja kiintoaineksen joutumisen luontoon estävät ritilät. Alueella ei kuitenkaan ole öljyerotuskaivoja tai hiekanerotuskaivoja, vaan jos lumen mukana saapuu epäpuhtauksia, ne jäävät alueelle, mistä niitä tarpeen mukaan viedään jatkokäsittelyyn.

– Jos nämä vedet pääsevät vesistöön niin se on ikävä homma, toteaa Helsingin kaupungin rakentamispalvelulaitos Staran tuotantopäällikkö Tero Koppinen HS:lle.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt
”On laajamittaisen maahantulon kokoinen reikä”

Viranomaisselvityksen mukaan nykyisessä valmiuslaissa on merkittäviä puutteita.

Näkökulma: Kuka on ”ruskea” – ja onko sillä väliä?

Syrjintä ei ole hyväksyttävää, oli syrjivän tai syrjityn identiteetti mikä tahansa,...

Mika Lintilä Ylellä: Presidenttien keskustelu toi tummia pilviä taivaalle

Elinkeinoministeri pelkää, että energian hinta nousee Venäjän ja Yhdysvaltojen välisen kiistan...

Ilkka Kanerva: Mitään etupiiriajattelua ei voi hyväksyä

Kansanedustajan mukaan Suomen perustaan kuuluu kansallisen liikkumatilan ylläpitäminen kaikissa olosuhteissa.

Tällä pienellä muutoksella lisättiin rokotuskattavuutta kolmanneksella

Kokeessa osalle annettiin valmis rokotusaika ja osaa kehotettiin varaamaan aika itse....

Maksaako suihku iltapäivällä pian viisi euroa?

Sähkön kuluttajahinta on ruotsalaispuolueen mukaan nykyisin kiinni sääennusteesta.

”Kiinassa tämä palauttaa mieliin nöyryytyksen vuosisadan”

Kokemukset voivat Maailman kauppajärjestön ex-johtajan mukaan vahvistaa nationalistisia voimia.

Sekoittuiko omikronin geeneihin tavallista flunssaa?

Muunnokseen kopioitunut geneettinen materiaali voi tutkijan mukaan lieventää taudin aiheuttamia oireita....

STTK:n mukaan paluuta EU:n vanhoihin taloussääntöihin ei ole

Toimihenkilökeskusjärjestö esittää sääntökehikon yksinkertaistamista ja maakohtaisuuden lisäämistä.

Juristi varoittaa: Ympäristö- ja ilmastolupauksissa voi piillä riski

Kenen vastuulla on, jos yritys ei pidä kiinni tuotteelle tai palvelulle...

Ottaisitko luoton, jos ymmärtäisit maksavasi sen yli kolminkertaisena takaisin?

Kulutusluoton korolla on merkitystä, mutta se ei yksinään kerro, onko luotto...

Noin joka kolmannella suomalaisella velanotto lisääntynyt

Lapsiperheellisistä 22 prosenttia ottaa jouluna lisävelkaa selvitäkseen joulun menoista.

Atte Kaleva: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Kirjoittajan mukaan toimiviin suhteisiin ei kuulu, että naapurit saisivat päättää meidän...

Henna Virkkunen: Kompassi käyttöön EU-puolustukseen

Kirjoittajan mukaan suunnitelma sisältää konkreettisia parannuksia puolustuspolitiikkaan.

Jarkko Tontti: Woke-aktivismi uhkaa liberaalia demokratiaa

Kirjoittajan mielestä ihmistä tulee kohdella ainutlaatuisena ja muiden kanssa yhdenvertaisena yksilönä....

Pete Pakarinen: Vihreä ei ole aina kestävää

Sopimuksen kaatajat eivät siis saisi sijalle vihreämpää maailmaa, päinvastoin, arvioi kirjoittaja....

Sinisen hetki

Sininen kiehtoo tutkijoita, sillä sitä on vaikea tehdä ympäristöystävällisesti. Vastausta etsitään...

Aira Suvio-Samulin on ylpeästi vanhus eikä ”ikäihminen”

Tanssitaiteilija ei ole jäänyt elämässään unelmoimaan eikä katumaan.

Töpseleitä tarvitaan lisää

Nykypäivä kysyi, miten puolueet lisäisivät sähköntuotantoa. Vihreät taiteilee ydinvoimakantansa kanssa, ja...

Suhde velkaan repii railoa sinipunan uudelle tulemiselle

Paavo Lipponen ryöpyttää kokoomusta ja kehuu Sanna Marinin talouspolitiikkaa. Antti Häkkänen...