Verkkouutiset

Miksi korona ei leviä Afrikassa?

Asiantuntijat pohtivat kysymystä, eikä selvää vastausta ole.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirus on levinnyt mantereista selvästi hitaimmin Afrikassa. Koko suurella mantereella tartuntoja on kirjattu vain noin pari sataa. Eniten tartuntoja on Johns Hopkinsin yliopiston mukaan ollut näissä maissa:

Egypti 93
Etelä-Afrikka 38
Algeria 37
Tunisia 16
Senegal 10

Monesti Afrikan tartuntatapaukset ovat olleet maassa viipyneitä eurooppalaisia. Esimerkiksi Guinean tartuntatapaus oli EU:n edustaja ja Egyptin kuolonuhri oli saksalainen turisti, joka oli kieltäytynyt hoidosta. Tuorein kuolintapaus Sudanissa oli samalla maan ensimmäinen tartunta, joka oli lähtöisin Arabiemiraateista.

Ensioletusten perusteella koronan olisi pitänyt levitä Afrikassa kuin kulovalkea. Mantereella on erittäin läheiset kauppayhteydet Kiinaan ja tunnetusti heikot terveydenhuoltojärjestelmät.

Etelä-Afrikalla ja Pohjois-Afrikan arabimailla on mantereen parhaimmat terveydenhuoltojärjestelmät. Afrikan suurin lentoyhtiö Ethiopian Airlines lentää entiseen tapaan Kiinaan ja kiinalaisyhtiöt Keniaan.

Yhdeksi selitykseksi vähäisille tartunnoille tarjottu kuumuus ei ole vakuuttanut kaikkia asiantuntijoita, koska ei ole olemassa todisteita ilmaston vaikutuksesta koronavirukseen. Myös geneettiset eroavaisuudet olisi yksi mahdollinen selitys, mutta niidenkään vaikutusta ei ole todennettu.

Ensimmäinen Saharan eteläpuolisen Afrikan koronatapaus oli Nigeriassa. Tartuntalähde oli 20 miljoonan asukkaan pääkaupunkiin Lagosiin saapunut italialainen, jonka kaikki kontaktit on nyt todettu ”puhtaiksi”. Nigeria on Afrikan väkirikkain maa, joka on The Lancetin mukaan parhaiten valmistautunut epidemioihin ja jolla on kokemusta myös ebolasta.

Epidemiakokemus saattaa olla yksi syy, miksi koronavirus ei leviä, sanoo Bordeaux’n yliopiston epidemiologi Mathias Altmann France24:lle. Hän on myös tarjonnut selitykseksi sitä, että ihmiset viettävät paljon aikaa ulkotiloissa, kun koronan kaltainen virus leviää parhaiten sisätiloissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)