Matti Vanhanen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Matti Vanhanen: Sopeutustoimia vielä tällä vaalikaudella

Elvytysvaihe ei valtiovarainministerin mukaan voi jatkua loputtomiin.

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan talouden ylläpitämisestä ollaan Suomessa siirtymässä elvytykseen. Ratkaisevaa hänen mukaansa on se, että normaalit markkinat alkaisivat toimia.

– Tämä ylläpitovaihe on edelleen menossa ja samalla on alkamassa elvytys, johon käytetään noin prosenttiyksikkö kansantuotteesta, hän sanoi puheenvuorossaan Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa.

Vanhasen mukaan elvytysvaihe ei kuitenkaan voi jatkua loputtomiin. Hän muistuttaa, että satsauksia on käytetty jo paljon. Äärimmäisen tärkeää on Vanhasen mukaan se, että Euroopan päämarkkina-alue pääsee jaloilleen. Hän viittaa kymmenen vuoden takaiseen finanssikriisiin ja siitä seuranneeseen kymmenen vuoden alijäämään.

– Finanssikriisin jälkeinen pitkä häntä alijäämässä johtui pitkälti sen takia että vienti romahti.

Ennusmerkit viittaavat ministerin mukaan siihen, että viennille kävisi tälläkin kertaa huonosti. Sen vuoksi on hänen mukaansa myös Suomen asia, kuinka Euroopassa elvytään. Valtion velkasuhteen hän ennustaa nousevan vuosikymmenen loppuun mennessä peräti noin 80 prosentin tasoon.

– Elvytysvaiheen jälkeen tarvitaan sitten myös sopeutustoimia, ne ovat vielä tällä vaalikaudella edessä.

 

 

 

 

 

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt