Hallituksen tavoitteena on lisätä työpaikkoja, LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Jukka Kopra: Sanna Marinin hallitus ei aio lisätä työllisyyttä

Kabineteissa yritetään keksiä pyörää uudelleen, arvioi kirjoittaja.

Kun Rinteen-Marinin vasemmistohallitus aloitti taipaleensa, totesi se työpaikkojen määrän lisäämisen olevan ratkaisevan tärkeää. Tähän näkemykseen yhteiskunnassa yhdyttiin laajalti, myös oppositiossa. Perustettiin jopa työryhmiä valmistelemaan esityksiä työllisyystoimista.

Työllisyyden kehitys ja talouden kasvu kulkevat käsi kädessä. Keinoja, selvityksiä, raportteja, toimenpideohjelmia ym. siitä kuinka Suomeen saadaan lisää työpaikkoja ja talous nousu-uralle on esitetty ja kirjoitettu eri toimijoiden taholta pilvin pimein. Lääkkeet näissä selvityksissä ovat hyvin yhteneväiset ja todistetusti toimivia. Mietin, miksi ne eivät kelpaa vaan vaikuttaa siltä, että hallituksen kabineteissa yritetään keksiä pyörää uudelleen.

Näitä hallituksen työllisyystoimia odotettiin ensin kesällä 2019, mutta niitä ei kuulunut. Sitten odotettiin syksyllä, sitten talvella ja lopulta koronakevät lisäsi haasteen suuruutta ja vei koko hallitusohjelmalta pohjan pois – mutta työllisyystoimia ei kuulunut. Alkukesän 2020 historiallisen suuri lisätalousarviokin oli työpaikkojen lisäämisen kannalta suutari. Tämän jälkeen hallitus kertoi päättävänsä työllisyystoimista syksyn budjettiriihen yhteydessä, kunnes pääministeri Marin vastikään ilmoitti, että toimista kerrotaankin vasta ensi talvena. Maalia on nyt siirretty monta kertaa ja kysymys kuuluu, miksi?

Alkujaankin vähäinen uskoni vasemmistohallituksen kykyyn lisätä työpaikkoja ja saada talous nousuun on mennyttä ja suhtaudun tähän uusimpaankin aikarajaan kriittisesti. Vahva veikkaukseni on, että hallitus tulee siirtämään työllisyystoimiensa julkistamista vielä ensi talveakin tuonnemmaksi. Syy on huhtikuussa 2021 pidettävät kunnallisvaalit ja se, että kannatuksen menettämisen pelossa Sdp ei uskalla tehdä mitään aidosti vaikuttavia toimia ennen kuin nämä heille erittäin tärkeät vaalit on pidetty. Tulevat kunnallisvaalit ovat käytännössä Sdp:n ainoa mahdollisuus yrittää realisoida gallupien kannatuspotentiaali. Koronan aikaansaama suosion noste hiipuu ennen 2023 eduskuntavaaleja ja totuus siitä, että meneillään on nyt Sdp-vetoinen hukattu nelivuotiskausi paljastuu kansalle.

Pidän tosin lähes yhtä todennäköisenä vaihtoehtona, ettei hallitus kykene tekemään minkäänlaisia aitoja toimia työpaikkojen määrän lisäämiseksi. Syyt saamattomuuteen ovat puhtaasti idelogisia, sillä kuten todettu, keinot on jo kirjoitettu, mutta tahtoa asian korjaamiseksi ei ole.

Jukka Kopra

Jukka Kopra

Yrittäjä ja kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt