Eduskunta hyväksyi eilen maanantaina työsopimuslain, merityösopimuslain ja yhteistoiminnasta yrityksissä annettuun lakiin tehtävät muutokset, ja presidentti vahvisti lait tänään.
Muutokset ovat voimassa 1.4.–30.6.2020. Tavoitteena on, että työnantajat voivat sopeuttaa toimintaansa nykyistä nopeammin tilanteessa, jossa koronavirusepidemia on heikentänyt äkillisesti ja voimakkaasti tuotteiden ja palveluiden kysyntää.
Lakimuutosten myötä lomautusilmoitusaika lyhentyy. Työnantajan on ilmoitettava lomauttamisesta työntekijälle viimeistään viisi päivää ennen lomautuksen alkamista.
Lomautusta koskevien yhteistoimintaneuvotteluiden kesto lyhentyy niin ikään. Neuvotteluiden kesto on vähintään viisi päivää.
Määräaikaisen lomauttaminen on mahdollista. Työnantaja voi lomauttaa määräaikaisessa työsuhteessa työskentelevän työntekijän samoilla edellytyksillä kuin työntekijän, jolla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.
Takaisinottovelvollisuus pitenee
Työsopimuksen purkaminen koeajalla helpottuu. Työnantaja voi purkaa työsopimuksen koeaikana myös taloudellisella tai tuotannollisella perusteella.
Takaisinottovelvollisuus vastaavasti pidentyy. Työnantajalla on yhdeksän kuukauden ajan velvollisuus ottaa työntekijä takaisin töihin, jos työntekijä on irtisanottu välillä 1.4.–30.6.2020 tuotannollisista tai taloudellista syistä.
Siltä osin kuin valtakunnallisessa työehtosopimuksessa on sovittu viittä päivää pidempiä tai lyhyempiä vähimmäisneuvotteluaikoja, noudatetaan työehtosopimuksen mukaisia neuvottelu- ja lomautusilmoitusaikoja. Sama koskee myös työehtosopimusten määräyksiä takaisinottovelvollisuusajoista.
Suurimpaan osaan, noin 90 prosenttiin, työehtosopimuksista väliaikaiset, uusien säännösten mukaiset muutokset on jo tehty.
Lomautusten nykyistä nopeampi alkaminen vaikuttaa palkansaajien toimentuloon. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan hallituksen esitystä, jolla turvataan muun muassa lomautetun työntekijän toimeentuloa.